Perinteisesti oon ollut ilosaaren tyttöjä, kuten kaverini äiti mut ystävilleen taannoin esitteli. Viime vuonna vain harmikseni ilosaari jäi välistä, samoin kun se jäänee tänä vuonna. Ja kovasti teen töitä nostaakseni statustani myös ruisrockin tytöksi.
Ah, se ruissi. Viime kesän reissu nyt vaan oli aika ikimuistoinen, ihan kaikessa kaoottisuudessaan. Opittiin mittaamaan auton renkaista ilmanpaineet, mutta telttaa ei saatu kokoon ilman apuja. Aivan hillitöntä joraamista ympäri ämpäri, uusia tuttavuuksia joiden nimiä ei edes viitsinyt opetella, kun ne kuitenkin on siinä vain hetken. Kadotettiin kaikki, esim toisemme ja minä vaatteet päältäni. Ex-tempore lävistys pienessä sievässä, akkujen loppumisia ja hi-tai-ta lataamisia. Kaikkea sellaista. Festareita. Elämää. Festarielämää.
Voi jumaliste, kun tätä vuotta on odotettu! Se odottaminen alkoi jo ennen kuin viime vuonna saatiin teltta purettua. Se itseasiassa alkoi varmaan jo ennen kun viime vuoden festarit oli edes lopussa. Viimeisen puolen vuoden aikana ei oo kuulkaas mennyt viikkoakaan ilman, että kaverilta puskis viestiä "äää en jaksa odottaa ruissia!!!", johon mää sitten vastaan "no äläpä, kelaa enää x-määrä viikkoja/päiviä/tunteja!!!!".
Ja se esiintyjäkattaus... Just totesin työkaverille (joka viime vuonna samalla kyydillä tuli Helsinkiin ja varmaan kärsii sen matkan aiheuttamista traumoista edelleen), että esiintyjälista on ei ihan niin hyvä kuin viime vuonna. Samaan hengenvetoon kyllä totesin, että viime vuonna ei tosin nähty puoliakaan siitä mitä piti, ja ne mitä nähtiin ei oikein muisteta. Että väliäkös tuolla, kuitenkin se suurin (ja paras) juttu siellä on ne muikut. Oh God. Mutta tänä vuonna on kyllä aika helmiä mukana. Kuten vaikkapa tuo Ellie Goulding. Girl crush jos jokin. Ja miten olis kans Don Huonot, joka oli todellakin Se Juttu joskus. Se, minkä musiikki pelasti elämän monta kertaa silloin 15-vuotiaana. Näiden lisäksi tietenkin paljon kaikkea muutakin hyvää. Ei-niin-hyvää on Pariisin Kevään sijoittaminen sunnuntaille kello kaksi. Päivällä. Ihan oikeesti, kiitos? Mur.
Mutta mutta. Ihan rehellisesti niin ei ne esiintyjät (eikä edes muikut) ole se pääasia koko reissussa. Vaan enemmänkin se loma. Se vapaus. Kun ei paljon lomia lusita tänä(kään) kesänä, niin tuo viikonloppu on sitten se koko loma. Se, minkä muut elää viidessä viikossa, mun pitäisi elää kolmessa päivässä. Sopivassa suhteessa rentoutumista ja hauskanpitoa, erä- ja kaupunkielämää, matkustelua, roadtrip. Turku nyt on muutenkin kuin ulkomailla olis ja biitsi löytyy rantalavalta. Seura on sellaista jonka kanssa nyt on aina kivaa ja jos se alkuperäinen seura sattuu katoamaan niin aina löytyy uutta. Kompakti viikonlopun mittainen lomapaketti siis, voisin alkaa markkinoida tällaista kaikille itseni kaltaisille, lomattomille. Ainiin, ajattelin muuten pistää ihan ranttaliksi tänä vuonna ja ottaa mukaan makuualustan! Ja ehkä jopa tyynyn.
Kuvat viime vuodelta ja karmii muuten jo ajatuskin, että tasan viikon päästä koko ruissi on jo melkeen ohi. (t. Neiti Negatiivisuus, hah)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti