September

Hei syyskuu, minne sä oikein katosit? Aika hulinaa on pitänyt, menoa ja meininkiä, aika on menny ihan tajuttoman nopeaan. 

Syyskuusta on (luojan kiitos) jäänyt käteen muutakin kuin tuhat ja yksi selfietä. Esim aika monta haalarimerkkiä. Ja muutamat bileet. Ja kivoja tyyppejä. Koulun suhteen oon edelleen pihalla kuin lumiukko, mutta hei, ei kai sitä voi ekan kuukauden aikana kaikkea vielä tajutakaan, eh? 

Kaveri just harmitteli, kun alkaa kesä olla jo lopussa. Minä siihen, että anteeksi mitä. Kesä ei tainnut koskaan oikein alkaakaan, pelkkää pitkää syksyä toukokuusta asti. Vaikka syyskuu onkin se paras aika syksystä, en valita että eteenpäin mennään. Taas vaihteeksi kaikkea kivaa edessä. 

(Tajusin muuten just, ettei tätä vuotta ole kuin kolme kuukautta enää jäljellä.)

Tänään tiedossa taas vähän haalarimerkkien ompelua, pikkasen viiniä ja eikun etiäpäin. 

Mitä on tullut opittua?

Eilen lähettiin kompaktilla neljän mimmin kokonaisuudella Tampereelle tekemään kouluhommiin liittyvää haastattelua. Lähtötilannehan oli seuraava: Yksi oli darrassa, yksi inhoaa automatkustamista, yhtä vitutti kun muut kolme ei ollut ollut tunnilla ja yksi yritti hillitä kaasujalkaansa. Ihme tapahtui ja päästiin kuin päästiinkin sinne (ja takaisin), ja saatiin jopa se haastattelu purkkiin. Itsehän olin siis se darrahirviö, mutta hyvin tsemppasin koko päivän läpi. Oltiin jo aiemmin sovittu, että jäädään mestoille syömään ja voi v kun näin sen ruokalistan... Periaatteessa olisin voinut syödä kaiken, mutta päädyin poropitsaan. Sanat ei riitä. 

Mitä opimme matkalla? Ainakin kuinka käyttää nauhuria, kuinka kaikilla tamperelaisilla on huomioliivit, kuinka hummereiden sielunelämä toimii, kuinka helvetin paljon maailmassa onkaan keltaisia autoja, sekä kuinka kovasti sitä joskus toivookaan olevansa sipuli. 

Viime yön aikana onnistuin nukkumaan itelleni jäätävän päänsäryn (en tiedä millasella mutkalla oon oikein nukkunut), eikä aamulla heti ekana huvittanut lähteä ruotsin tunnille. Mutta koska nykyäänhän olen vastuuntuntoinen, aikuinen ihminen (ignooratkaa edellisen kohdandarrahirviö), päätin hedarin hellitettyä hoitaa ruotsinhommat alta pois kotoa käsin. Pistin lattialle pystyyn officen, tappelin kivikautisen tietokoneeni ja takkuavan netin kanssa, keitin pannullisen kahvia ja parin tunnin päästä oli jo valmista. Hurraa! 

Mitä tästä opin? Ensinnäkin, vois hakea aika tosi nopee uuden piuhan nettiboksiin, koska puhelimen netin kanssa menee yhden sivun avaamiseen noin kymmenen minuuttia. Toiseksi, olen liian vanha istumaan lattialla, edes kahden tyynyn päällä. (Bonuskysymys: Mitä tästä en oppinut? Ruotsia...)

Tän päivän paras hetki oli kun sai treenien jälkeen aikaiseksi pestyä pyykkiä, vaihdettua puhtaat lakanat ja korkattua villasukkakauden alkaneeksi! Mustelmat on muuten peräisin viikon takaiselta yölliseltä pyöräretkeltä, kumman ehjänä selvisin viime viikonlopusta...

Mitä tästä opin? Villasukat on kivoja. 

Loppukevennyksenä eilinen Mooses. Kerrankin olin kameran kanssa oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Viisi syytä rakastaa lauantaita

1/ Siisti koti. Oikeesti, onko mitään ihanampaa kuin herätä vapaapäivään ilman, että tarvii raivata tiensä kahvinkeittimen luo? Ei, tää on parasta. 

2/ Aurinko. Se kun avaat verhot ja siellä se möllöttää.*

3/ Herättäjä. Tässä tapauksessa Mooses. Maailman pehmosin herätys, kun toinen puskee ja kehrää, et Mamma hei, voisitsä jo nousta?

4/ Maitotölkki, jonka pohjalla on sen verran, että se riittää puuroon** ja kahteen kupilliseen kahvia. Just eikä melkein.

5/ Tosi epätavallinen fiilis itselleni, mutta sellanen yhtäkkinen kiitollisuus, että minä olen juuri minä, enkä kukaan muu. 

*ei möllötä enää, nyt sataa kaatamalla

**puuro paloi pohjaan

Typerät teot toisiaan seuraa

Okei vähän innostuin ton Mooseksen kuvaamisesta, mutta onhan se nyt ihan pirun söpö!

Tänään heräsin aamulla kello seitsemän ja päätin alkaa vastuuntuntoiseksi aikuiseksi. Eilinen meni aika tiiviissä symbioosissa peiton, tyynyn ja Modern Familyn kanssa, eikä ole kovin kiva herätä hirveä tuli perseen alla muistaen ne sata asiaa jotka pitäis niinkun hoitaa. Heräämistä seuraavat neljä tuntia hoidin pakollisia puheluita, hakkasin ruotsin tehtäviä, sovin illaksi treffit vuokraisännän kanssa, sekä siivosin kuin hullu ja piilotin kaikki kammottavuudet mitä tästä luukusta löytyy. Ja join ehkä kolme litraa kahvia. 

Koululla kävin ruotsin tentissä (meni niin sanotusti viduiks) ja jäin vielä rustaamaan yhtä ryhmätyötä, jonka deadline kuumottelee jo. Paras tapa tehdä koulujutut, joista ei ymmärrä hölkäsen pöläystä, on laittaa fiksun kuuloisia sanoja peräjälkeen. Toimii. Toinen mikä kuumottelee on yksi essee, jota en tietenkään ole vielä aloittanutkaan, mutta samalla hain koululta vähän materiaalia siihen. Vielä pitäis saada koko homma aloitettua, tähän mennessä oon saanut kansilehteen kirjoitettua oman nimeni. 

Noni, se kouluhöpinöistä. 

Viikonlopun suunnitelmat huutaa tyhjyyttään, mutta piru mut periköön jos joku noista viheliäisistä koulukavereista saa houkuteltua meitsin baanalle, haalareissa tai ilman. Viime aikoina on tullu otettua sen verran kovaa osumaa pitkin poikin, että enempää ei pysty. Eikä ollut ees läppä, vaan oikeasti jalkoihin ei mahdu enää yhtään mustelmaa. Mutta jotain olen taas oppinut, kuten sen miten vaikeaa olis elää ilman peukaloa. Tai että ei kannata ajaa liian isoa fillaria tuhannen päissään. 

Tän päivän kohokohta on ehdottomasti ollut Gasellien uusien biisien huudattaminen, jumaliste tätä on odotettu. Vähintään koko kesä. Jos aina on hyvä hetki kuunnella Ime huiluu, niin melkein vois sanoa, että Vainoharhainen is the new black. 

Tai jotain sinne päin. 

Mind full of shit

Seesteisestä selfiestä huolimatta viime aikoina on taas ärsyttänyt moni asia. 

Kuten KELA ja se miten sen kanssa joutuu tappelemaan. Kaikki vain koska vuokrasopparissa on pieni virhe. 

Tai hallitus ja kaikki ne ihmiset jotka on noi tyypit sinne äänestänyt. Ja etenkin se tän hetkinen yleinen raivo hallitusta kohtaan, kun kaikkia vituttaa, mutta jotkuthan on kuitenkin äänensä niille urpoille antanut. 

Tai kaikki ne ihmiset, jotka tukkii mun facebookin newsfeedin jakamalla MV-lehden juttuja.

Ja ne -yleensä samat- ihmiset, joilla ei ole minkään näköstä sisälukutaitoa (eikä välttämättä muutenkaan lukutaitoa) tai kriittisyyttä kaikkea median paskaa kohtaan.

Ja se, että ihmiset jotka eniten toitottaa tätä Suomi suomalaisille -hommaa, on useimmiten niitä jotka ei osaa itse kirjoittaa yhtäkään ymmärrettävää lausetta. (Että olisko kannattannu ottaa jotain irti siitä ilmaisesta koulutuksesta, noin niinku omasta mielestä?)

Tai kaikki ne "olen suuren luokan sankari" -avautumispostaukset facebookissa. (Ai näit kun joku kaatui pyörällä ja menit kysymään miten kävi? Se ei oo kuules sankariteko vaan ihan normaalia järjen käyttöä.)

Ylinpäätään sekin, kun kaikesta pitää tehdä niin iso numero.

Tai se, kun ruuhka-aikaan junassa ihmiset istuu niin, että jättää sen yhden penkin väliin. 

Sekin, kun ei ymmärrä puoliakaan rästissä olevista kouluhommista, että mitä niissä edes pitäis tehdä.

Ja aika paljon myös mun hiukset, jotka on koko ajan takussa enkä ymmärrä mistä se johtuu. (Epäilen tangle teezeriä)

Tai se kun Mooses söi viime yönä mun vikat sämpylät. 

Yleisesti siis eniten vituttaa lähes kaikki. 

Ei vaan oikeesti oon kyl ihan iloinen ja reipas. Tai ainakin iloinen. 

Fuksiaiset

Jiah. Pientä vilkausta meikän torstain lookkiin, oli meinaan kauan odotetut fuksiaiset! Ja oli aika 70's, vaikka ilman hippilaseja näytin kuulemma enemmän jonkun kreikkalaisen jumalan vaimolta. Ei kyllä huono sekään. Lasit jäi illan aikana matkan varrelle ja toi (jo kerran kasaan ommeltu) otsakoristekin hajosi jossain kohtaa. Kaikki kaksitoista rastia saatiin suoritettua, vaikka viimeiset kakskymmentä minuuttia juostiin hulluna viimeset kolme läpi. Voittoa ei tällä kertaa tullut, mutta oltaisiin se kyllä ansaittu, niin hyvä jengi meillä oli kasassa. Rakettiryhmä <3 

Koko päivä oli taas kerran ihan superhauska ja vedettiin ihan täysillä. Niin täysillä, että löin taas pääni ja olin kuulemma maannut baarin lattialla kylkiasennossa (ihan oikeesti ollaan melkein ensihoito-opiskelijoita), snäppejä oli kertynyt se kevyet neljäsataa sekuntia, olin mennyt kotiin yksisarvisella ja yöllä soitellut jollekin jonka numeron olin tallentanut nimellä Ime Huiluu. Vielä on vähän epäselvää kuka tää henkilö oli. 

Eilinen meni aika lailla bileistä toipuessa ja Moosesta rapsutellessa. Äsken sain fillarin poljettua porukoille talvisäilöön (kyllä, nyt jo. On syksy ja kylmä ja sataa) ja nyt hengailen maman kanssa ja juon kahvia. Ensi viikolla ajattelin ottaa vähän rauhallisemmin, kuin jonain kosmisena viestinä sivuaineappro myytiin loppuun ennen kuin ehdin lippua hankkia. Ehkä parempi niin. 

Nyt lähden kävelylle metsään. Woop woop. 

Tallinn

Nyt niitä lupaamiani kuvia, niitä ei-peilikuvia. Ja niitäkin olis muuten löytynyt, mutta armollisesti jätin ne lepäämään tonne kuvavirran kätköihin. 

Tallinnassa oli kivaa. Kannattaa lähteä äitin kanssa reissuun, nimittäin minne se ikinä meneekin, siellä paistaa aurinko. Niin nytkin, välillä niinkin paljon, että melkein tuntui taas kesältä. Mitään sen erikoisempaa ei oikeastaan tehty, käveltiin vaan pitkin vanhaa kaupunkia, syötiin hyvää ruokaa ja mentiin semi aikaisin nukkumaan. Paluumatkalla laivassa bingottiin (jäi yhdestä vajaaksi etten voittanut) ja osallistuttiin musavisaan (voitettiin!). Palkinnoksi saatiin drinkkilippu, jolla hain itselleni mojiton.

Se hölläily ja rentoutuminen loppui sitten siihen kohtaan, kun paluumatkalla hain satamasta pari lavaa kotiinviemisiksi. Tai siihen kohtaan, kun yritin helvetillisessä ihmismassassa kantaa niitä laivaan. (Ihmisillä on outoja harhaluuloja, kuten että jos sinne paattiin ei rynni kyynärpäätaktiikalla kaikkia muita alleen jyräten, se laiva jättää sut satamaan.) Tai ihan viimeistään siihen, kun Helsingin päässä huomasin toisen lavan pohjan maagisesti hajonneen ja yritin taiteilla ne autoon asti ilman Hannu ja Kerttu -tyylistä kaljavanaa perässäni. Raskasta oli, mutta selvisin!

Opiskelijana on viikot alkaneet muistuttaa aikoja, kun olin lähes kaikki viikonloput töissä. Eli viikonloput ollaan vastuuntuntoisia ja arkisin rebataan. Maanantaina elin vielä vastuuntuntoisen aikuisen elämää, hakkasin kouluhommia urakalla ja ruoskin koulukavereita samaan, sen jälkeen siirryttiin lähipubiin happy hourille kumoamaan tuoppeja ja laulamaan karaokea. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Kotiin ryömin neljän jälkeen ja jostain kumman syystä jäi menemättä seuraavan päivän (vapaaehtoiselle) ruotsintunnille. Ehkä olisi kannattanut, koska viimeiset kaksi ruotsintehtävää oli saanut maikan tarkastuksessa tuomion ICKE-GODKÄND. Muuten hyvä, mutta jouduin googlaamaan mitä tarkoittaa ICKE-GODKÄND. 

Hmph, terkkuja vaan maikalle, ite oot ICKE-GODKÄND. 

Mirror mirror

Paskaisia peilikuvia ja pari selfietä. Sorry guys, that's all I have. 

Mutta ton näkösenä sitä torstaina approiltiin, tosin paita ehti vaihtua vielä kolmesti ennenkuin kotoa poistuin. Ja oli muutes aika s u p e r ilta! Elämässä mahtavinta on ehkä se, että koko ajan oppii jotain uutta. Tuona iltana opin, että välillä kannattaa juoda myös vettä. (Opin myös ettei ikinä kannata laittaa tyhjää bissetölkkiä takaisin reppuun. #kaikkikamatkaljassa)

Nyt istun paatissa kohti Tallinnaa, mutta normaalista poiketen tämä reissu tulee sisältämään hyvää ruokaa, hyvää seuraa, aika paljon kävelyä ja hotelliaamiaisen, jolle vaihteen vuoksi heräisikin. Päätin ryhdistäytyä ja raahata kunnon kameraa mukana koko viikonlopun, eli seuraavassa postauksessa vähän vähemmän paskaisia peilikuvia. 

This is the time to lose control

Tänään kaveri pyysi seuraksi pyöräilemään itään. Määränpäänä oli Kontula, mutta kuin herran siunauksena ei ikinä sinne saakka päästy. (Suomeksi: eksyttiin) Päädyttiin itikseen kahvittelemaan ja tekemään heräteostoksia.

Syyspopot! Näin opiskelijabudjetilla en tiedä onko miten ok tehdä heräteostoksia, varsinkaan jos niissä sattuu olemaan korko, mutta en voinut vastustaa. Onhan ne söpöt. Ja kun pohjakin on kuin traktorissa ja korko aika jämäkän paksuinen, niin pysyn jopa pystyssä nää jalassa, ainakin tähänastisten koeajojen perusteella. Tui tui. 

Nyt alan ommella vielä viime hetken merkit kiinni haalreihin, pistän itseni ihmisen näköiseksi ja suuntaan elämäni ekoihin approihin! Whii!

Ihastuksia

Tiettekö, elämä on aika kivaa just nyt. Se on vähän hämmentävääkin, kun otetaan huomioon päälle painavat kouluhommat, joita puskee niin paljon että oikeasti joutuu miettimään koska niitä ehtis tehdä. Tai viilenevät aamut, jotka saa kouluun lähtiessä kiroamaan miksen vieläkään pukenut sitä paksumpaa takkia päälle. 

Mutta muuten, olo on aika kupliva.

Sellainen olo, kuin olis ihastunut. Koko ajan vähän kikatuttaa ja kaikki tuntuu kivalta, perhosia vatsassa ja pää vähän pilvissä. Hassu juttu vaan on se ettei tää fiilis liity yhteen ihmiseen, vaan kaikkiin. Kaikkiin uusiin kehen on tutustunut ja kaikkiin vanhoihinkin, uuteen kouluun, uuteen elämäntilanteeseen. Menneisiin ja tuleviin bileisiin, kaikkeen edessä olevaan hauskaan ja jopa kaikkeen ei-niin-hauskaan. Vähän myös tähän syksyyn ja näihin viileneviin aamuihin, edessä häämöttävään pimeyteen ja sateisiin iltoihin. 

Nyt on hyvä. Kaikki, tässä ja just näin. 

Waste days in foreign places

Tuossa eilen, kun koko päivän mittaisen torkkumisen jälkeen kaveri houkutteli mut kävelylle, tuli puheeksi että mullahan on blogi! Ja siitä se ajatus sitten lähti, meinaan että tänne vois jotain kirjoitellakin. Aloitetaan tää viiden päivän tauon jälkeinen paluu blogin ääreelle ihan perinteisellä tajunnanvirralla.

Koulu on totisesti pistänyt elämänrytmin uusiksi, jo kahdessa viikossa. Ensinnäkin, kun on tottunut herämään aamuviideltä (no, rehellisyyden nimissä tunnin torkutuksen päätteeksi vasta kuudelta), on ollut aika luksusta kun koulu alkaakin vasta aikaisintaa yhdeksältä. Ja sehän tarkoittaa sitä, että nukkumaan ei tietenkään voi mennä ihmisten aikaan, vaan se venyy sinne puolen yön pahemmalle puolelle, "koska eihän mun tarvi herätä ku vasta seiskalta". Ja Holy Mo, kaikki ne rutiinit mitä joskus oli, niitä ei todellakaan enää ole! Duunit, treenit ja säännöllinen elämä on vaihtunut kouluhommiin, kaljanjuontiin ja yleiseen lööbailuun. Se kyllä on jo kostautunut, meinaan perjantaina darrapäissäni menin ja palautin yhden koulutehtävän, vain huomatakseni lauantai-iltana, että olin sitten palauttanut sen päin persettä -version. Muy bueno. Ei mutta, luotan kaiken alkavan rullata kuin itsestään, ajan kanssa. Tuntuu, että oon aivan pihalla kaikesta, mutta lohduttava tekijä on että kaikki muutkin on aivan pihalla kaikesta. Jos jotain pitää kehaista, niin meidän ryhmähenkeä joka on niin muskettisoturilaatua, että huh huh! 

Vaikka kouluhommat painaakin päälle (mikä nyt on vähän pelottavaa kun ottaa huomioon, että tässä on vasta yksi oikea kouluviikko takana), on ollut aivan huikeen hauskaa! Torstaina oli varjofuksiaiset, jotka voitettiin ansioikkaasti. Ekaa kertaa moneen vuoteen syksy ei olekaan jotain ikävää ja pimeää, vaan on superpaljon kaikkea kivaa edessä. Totesin just, että tarviin isomman kalenterin, koska nykyinen on niin täynnä merkintöjä tulevista bileistä, ettei sinne meinaa mahtua koulujutut ollenkaan. Tajusin just tän kaiken kuulostavan tosi hyvältä, pelkältä biletykseltä.. Kyl mä oikeesti yritän opiskellakin! Mutta minkäs teet, raskaat työt vaatii raskaat huvit. 

Ettei nyt koko syksyn joka postaus tulis näyttää tältä, yritän kehittää jotain fiksumpaakin postattavaa, kun bileet ja kymmenen tyyliä ommella haalarimerkit. Ciao!