30.6.2016

TBT / RNDM snaps, RNDM thoughts

Postaus tasan vuoden takaa ja edelleen samaistun. Aika vahvasti. Ehkä sen rosmariinin hengissäselviämisen lisäksi asettaisin itselleni toisenkin tavoitteen, esim että vuoden päästä tähän aikaan olis asiat jotenkin toisin. Kolmas kerta voi sanoa toden, mutta tässä tapauksessa se on vaan liikaa. 









Tärkeät päätökset on aina niitä vaikeimpia. Jos ne olisi helppoja, ei ne silloin enää olisi tärkeitä.

Jos haluaa tietää, on myös hyväksyttävä ettei se tieto välttämättä ole mieluista.

Mitä enemmän mennyttä ajattelee, sitä enemmän siinä elää ja samalla jättää elämättä nykyhetkessä. Eikä se menneisyys silloin jätä ikinä rauhaan.

Totuus on se, mitä itselleen uskottelee.

Elääkö elämäänsä itselleen vai muille, toisinsanoen elääkö jotta muut olisivat onnellisia, silläkin uhalla, että itse olisi onneton.

Pelko on maailman huonoin syy jättää mitään tekemättä.

Ääripäästä ei koskaan voi löytää tasapainoa. 

28.6.2016

10DAYS


Lempikuvat 2014 & 2015. Lempikuva 2016 tulossa.


Kymmenen päivää ruisrockiin. Siis kymmenen!!! Aivan käsittämätöntä, miten nopeasti aika taas kuluikaan. Itseasiassa niin nopeasti, että tänään kaverin kanssa matkasuunnitelmaa whatsapatessamme tajusin, että voisin ne liput käydä noutamassa jonain päivänä. Khöhöm...

Toissa vuonna löin kaverille lipun käteen sata metriä ennen portteja ja yhdeksänkymmentä metriä ennen portteja toinen oli jo hävittänyt sen. Onneksi maailmassa on hyviä ihmisiä, tässä tapauksessa takana kävelevä mimmiporukka, joka lipun oli noukkinut talteen. Meidän tyyliin niin sopisi, että siellä porteilla huomattaisiin jotain puuttuvan...

En tiedä onko normaalia hehkuttaa yhtä festariviikonloppua näin paljon, mitä me hehkutetaan. Toisaalta väliäkö sillä hehkuttaako sitä festareita, maailmanympärysmatkaa tai ihan vaan viikonloppua, kai sen pitäisi olla pääasia, että ylinpäätään innostuu jostain. Että on jotain mitä odottaa. 

Aloin tätä kirjoittaessani miettiä, mikä siitä ruissista edes tekee kaiken tän hehkutuksen arvoisen. Tottakai tietenkin kaksi edellistä reissua, jotka on olleet sen kesän hauskimmat kolme päivää. Seura, joka on jotain sanoinkuvaamatonta. Fiilis, vapauden tunne ja kokonaisvaltainen onnellisuus. Ne sellaiset. 

Sattumalta osui silmään postaus viime kesältä, samanlainen ruissinodotus -postaus. Ja sinnehän olin sen kiteyttänyt, sen koko homman.

Ihan rehellisesti niin ei ne esiintyjät (eikä edes muikut) ole se pääasia koko reissussa. Vaan enemmänkin se loma. Se vapaus. Kun ei paljon lomia lusita tänä(kään) kesänä, niin tuo viikonloppu on sitten se koko loma. Se, minkä muut elää viidessä viikossa, mun pitäisi elää kolmessa päivässä. 

On eletty, on koettu, on naurettu, on rakastettu. Ja matka senkun jatkuu. 

27.6.2016

Seuraa mun jälkii peitä ne ettei voida palata














Harvinaisen mukiinmenevä maanantai, noin niinkuin maanantaiksi. Sain eilen uuden kasvatin, rosmariinin nimittäin. Koska elämässä pitää olla tavoitteita, otin tavoitteeksi pitää tämän hengissä yli viikon. Ensimmäisestä päivästä on nyt selvitty.

Miten voi olla nälkä vaikka on syönyt koko viikonlopun, ihmettelin tänään lounasbreikin tienoilla. Poikkeuksellisen hyvin nukutusta yöstä huolimatta oli enemmän kuin ok peittää peilikuvissa naama puhelimella. Nuttura alkoi iltapäivästä kiristää pahemman kerran ja avattu nuttura oli pahimman luokan röllitukka. Päikkärit töiden jälkeen oli aika herkkua, päikkäreiden jälkeiset salkkareiden kesäuusinnat sitäkin herkummat. Oli myös hetki aikaa lukea, hetki aikaa kirjoittaa. 

Koko päivän jatkuneesta sateesta huolimatta lähdin illalla pitkästä aikaa lenkille ja voi jumpe, kun teki höpöä. Töölönlahti on ja pysyy lempparipaikkana stadissa, oli sadetta ja sumua tai ei. Oon saanut jopa päivitettyä spotify-listat tän hetken tasalle, ehkä pistän tänne parhaimmat jakoon joku päivä. 

26.6.2016

We need to find a way to live


















Juhannusyössä on taikaa, ne väittävät. En tiedä oliko se taikaa vai pelkästään sydämen ympärille lämpöpeitteeksi kääriytynyt punaviini, mutta siinä, kokon lämmössä ja kaikessa hiljaisuudessa, oli hetken hyvä olla. Ihan tosi hyvä. 

Ne sellaiset hetket on juuri niitä, joita elämässä pitäisi vaalia. Jos jäljelle jää muutama hyvä valokuva, jotka nostaa lämmön tunteen mieleen ja ihan pienen hymyn huulille, ei olla kovin pieleen menty. Paitsi siinä, kun pitäisi olla miettimättä mitä pitäisi tehdä ja vain yksinkertaisesti tehdä se. Isi-pääte laskee liikaa painoarvoa kaikelle muulle ja kaikille muille, muiden vaikutukselle. Kun lopulta sekin mitä tunnen, kun näitä kuvia katson, on vain omassa päässä. Itsestäni kiinni, eikä kenestäkään muusta. Tai niin sen ainakin pitäisi olla. 

Kuten säätilassa ja elämässä muutenkin, eilinenkin oli vain tyyntä myrskyn edellä. Sekin pitäisi lopettaa, se myrskyn pelkääminen. Se tulee jos tulee, joskus se vain kestää pidempää. Seuraako sen jälkeen tyyntä, poutaa vai uusi myrsky, se selviää sitten ajallaan. 

25.6.2016

M I D S U M M E R









Oli juhannus, laituri, kesäilta. Oli ystävä, viiniä ja vähän skumppaa. 

Oli puhuttavaa, kevyttä ja raskaampaa. Oli lämpimiä hymyjä, naurua ja pari kyyneltäkin.

Ja äkkiä, ihan liian äkkiä, olikin jo pimeää. 

Kaupungin valot, hiljakseen täyttyneet kadut ja kotimatka. 

Kaikki nämä, ne teki hyvää. 

Aika helvetin hyvää. 

24.6.2016

JOSKUS VAAN TARVII VÄHÄN KAIKKEA





Joskus vaan tarvii turtle poweria. Paidan, jonka malli tuo väistämättä vähintään seitsemän lisäkiloa, mutta joka mukavuudellaan kompensoi niistä jokaisen. 

Joskus vaan tarvii vähän venkoilua valokuvissa, huulipunaa ja cowabungaa. Kaksisataa kuvaa joista neljä pääsee  seulan läpi, virheiden ignooraamista ja övereitä filttereitä. 

Sitä tarvitsin eilen, sitä turtle poweria, mukavuusaluetta ja cowabungaa. Tänään tarvitsen viiniä, laiturin ja ystävän.

On katsokaas keskikesä. 

23.6.2016

SINULLA ON MUISTOJA TÄLTÄ PÄIVÄLTÄ











Tykkään Facebookin muisto-ominaisuudesta. Ylipäätään tykkään muistella, joskus vähän liikaakin. Kuluneen vuoden aikana Facebook on muistuttanut monista menneistä tapahtumista, jo unohdetuistakin sellaisista. Olen päässyt naureskelemaan naamiais-lookia vuodelta 2009, muistelemaan lukiokesänä kavereiden kanssa tehtyä hullua reissua, kaipaamaan vuosien takaisia aikoja, jotka nyt tuntuu niin kovin huolettomilta. Kiitollisena miettinyt, miten niin monet niistä muistojen ihmisistä vieläkin on elämässä mukana ja ollut onnellinen, että kaikesta huolimatta olen osannut tehdä oikeita valintoja. 

Tänään, otsikon saatesanoilla varustettuna, Facebook iski silmilleni muiston kahden vuoden takaa. Tänään tuli kaksi vuotta siitä, kun sain Mooseksen osaksi elämääni. Karvaiseksi, kehrääväksi ja rallia juoksevaksi osaksi. Ja niistä valinnoista, niistä Mooses oli yksi parhaita.

Sehän on vain kissa, ajattelee varmasti aika monet nyt. Meillä on aina ollut lemmikkejä, eikä koskaan yksikään lemmikki ole ollut mulle vain lemmikki. Ne on perheenjäseniä, suuri osa elämää. Kaikista oikuistaan ja kissamaisuuksistaan huolimatta Mooses on mulle tärkeintä maailmassa, enkä ehkä edes halua ajatella missä olisin ilman sitä.

No, ehkä meni taas turhan dramaattiseksi, mutta kyllä siinä jotain todenperääkin on. Mooseksen ansiosta mulla on kaksi vuotta ollut joku rytmi ja säännöllisyys elämässä. Mooseksen ansiosta on ollut aina joku syy mennä kotiin ja tuntea olo siellä hyväksi. Mooseksen vuoksi olen ottanut taksin keskellä yötä Keravalta, juossut ympäri kaupunkia kissanruokatarjousten perässä, nukkunut öitä ilman tyynyä koska ei vaan raaski herättää toista ja makoillut tunteja raajat puutuneena, kunhan vain toisella on hyvä olla siinä valitsemassaan paikassa. 

En nyt niin dramaattiseksi lähde, että sanoisin Mooseksen pelastaneen elämäni, mutta kyllä se elämänlaatua nosti, ihan silmissä. Se vastuu, sitoutuminen ja pelko on suurta, niin suurta, että sitä tuntee huonoa omatuntoa aika usein. Kuitenkin se mitä siitä saa, se pyyteetön rakkaus, ne kehräyset, jopa ne satunnaiset näykkäisyt, ne on kaiken sen arvoista. 

Kaksi vuotta takana, toivottavasti monta vielä edessä.


22.6.2016

SUURINTA RAKKAUTTA


"Oi, onpa ihana!"

"Sovita sitä."


"En mä viitti, kun ei kuitenkaan oo rahaa ostaa."

"Eiku sovita nyt."

"En mä..."

"Sovita sovita sovita..."


"Ää tää on kyl ihana."

"Tykkäätsä siitä?"

"No tykkään!"


"Noni, mä ostan sen sulle."

Ja niin hän nappasi sen kädestä, vei kassalle, maksoi, ojensi mulle ja hymyili. 

"Sä oot hullu! Sä olet hullu, oikeesti! Sä oikeesti ostit sen..."


Tarinan opetus oli tämä: jokaisella, siis jokaisella, pitäisi olla tällainen ystävä. Ei siksi, että se joku ostelisi sulle asioita vaan siksi, että se joku välittää. Se joku haluaa ilahduttaa sua aivan vilpittömästi ja tulee onnelliseksi, kun näkee sun hymyilevän. Haluaa vain parasta ja tekis mitä vaan puolesta. 

Siinä sitä sitten oltiin, uusi vaate käsivarsilla ja huulipunan jäljet poskessa. Ehkä muutama kyynel silmäkulmassa, suurta rakkautta sydämessä ja maailman paras muija vieressä. 

20.6.2016

SUNNUNTAIKUVIA


Aamulla heräilin ruhtinaallisen myöhään ja kiitin kaikkia jumaliani, että olin muistanut ostaa kahvia edellisenä iltana. Laivareissun lauantaipäivä oli mennyt aika pitkälti nukkuessa, eikä se väsymys oikeastaan helpottanut sunnuntainkaan puolella, ei sitten yhtään. Kuka selvittäisi sen ikuisuusmysteerin, miten voi olla väsynyt nukkumisesta? Anyway, pannullinen kahvia naamariin ja pitkästä aikaa Salkkari DVD pyörimään - siinä oli ihmisen hyvä olla.


Puolen päivän aikaan kampesin itseni ylös tai siis oikeastaan alas - nimittäin pyykkitupaan. Mulla on paha tapa kuoria pyykkikorista vaan päällimmäiset kledjut aina pesuun ja näin ollen pohjalle jää aina ne vähemmän käytetyt. Tällä viikolla oon kuitenkin ollut poikkeuksellisen aktiivinen, koska nyt on tyhjä pyykkikori! (Ja kämpässä trooppinen ilmasto...) 


Pyykkien pyöriessä siellä koneessa jatkoin salkkari-maratonia ja leikin Mooseksen kanssa lentokonetta. Herra Karvapylly niin kovin esitti, ettei moinen sovi hänen arvolleen, mutta aina alas päästyään palasi uudestaan ja uudestaan lähtöön.

 
Lauantaina sieltä ruokakaupasta ei tosiaan tarttunut mukaan paljon muuta kuin se kahvi, eli kaurapuuro oli ystävä. Lempparikombo puuro+omppupiltti+kaneli = toimii aina! 


Välipalana napsin poiccicsen laivakarkkeja, ihan luvan kanssa tosin. Itellä olis tuolla kaapissa pari Tobleronea, mutta en uskalla avata niitä. Se olis nimittäin menoa sitten se. 


Kuuden aikaan päätettiin lähteä jonnekin safkaamaan ja koko päivän kestänyt hengailu duunin logolla varustetussa collegessa sai väistyä vähän freshimmän lookin tieltä. En tosin tiedä kuinka fresh sitten loppujen lopuksi onkaan ensimmäinen käteen osunut kolttu ja puolinutturalle sutaistu pörröön kuivunut fleda, mutta ainakin yritin. Ja eiköhän mikä tahansa sen duunikollarin voita.


Kaverilta suuret kehut saanut Cactus osui illan valinnaksi. Elämäni toiseksi parhaat nachot ja niin jäätävä hamppari, että ei toivoakaan yli puolikkaan menemisestä alas. Ihan perushyvää ja hinta-laatusuhde kohdillaan, mutta ei toistaiseksi kiilaa hampparilistassani Sävelen edelle.


Kotimatkalla piti poiketa vielä kaupassa ostamassa eväitä duuniin. Kaukana on ne ajat, kun raaskin käydä lounasraflassa joka päivä. Nykyään lounaan virkaa toimittaa Lämmin kuppi -keitot, joihin oon jo vähän koukuttunut! Tää mediaseksikkyyden määrä on uskomaton...


Kotipihan viereiseltä nurtsilta löytyi yksinäinen kenkä. Joku ilmeisesti vetänyt vuosisadan Tuhkimo-kännit. (Kyllä, tää oli tärkeä osa mun päivääni.) 


Kotona, Mooses kainalossa ja loppuilta vain oleskelua. Maailman surkein tappaja-hämähäkki -leffa, jonka jouduin katsomaan. Kuulemma siedätyshoitoa araknofobiaani, mutta ihan niin paha fobia nyt ei toistaiseksi ole, että surkealla animaatiotekniikalla tehdyt hämppikset pelottaisi. Viime päivien uniövereiden takia en odottanut nukahtamiselta liikoja, enkä suotta. Kirjoitanhan tätä postausta kello kaksi yöllä... Nyt postaus julkaisuun ja meikämantu unten maille! Xx

19.6.2016

NEVER HAVE I EVER

Aika monet varmaan joskus pelannut juomapeliä Never have I ever eli vähemmän kansainvälisesti En ole koskaan? Ainakin omissa porukoissa tää on ollut aika vakiosettiä jo ihan vuosien takaa, mutta jostain syystä siinä pelatessa ei meinaa millään keksiä mitään räjäyttävää faktaa, jonka kaikki muut olis melko varmasti tehnyt. Ja koska usein samassa yhteydessä alkoholilla saattaa olla osuutta asiaan, menee ne jutut yleensä myös vähän riman ali.

Kuitenkin nyt, ihan muuten vaan, kokosin kymmenen asiaa, joita en ole tehnyt. Niitä sellaisia, joita luulisin aika monen muun tehneen. Saa ilmiantaa itsensä, onko tehnyt vai ei! 

En ole koskaan...






Ostanut talouspaperia
Ihan aikuisten oikeasti, en ole koskaan omaan kotiini ostanut talouspaperia. En ole ikinä omistanut talouspaperirullaa tai muutenkaan osannut kaivata talouspaperia. Kaikki, mitä keittiössä pitää pyyhkiä hoituu rätillä ja jos nyt paperin tarve tulee, vessapaperi on hoitanut homman vallan mainiosti!


Nähnyt kaikkia Harry Potter -leffoja
Alkupään leffat on kyllä nähty moneenkin otteeseen, mutta kaikki kaatui siihen kuudenteen. Legendaariseen kuudenteen, kuten edelleen kaverin kanssa sanotaan. Mentiin aikanaan leffaan sitä katsomaan ja tunnettuun tapaani nukahdin ehkä vartin jälkeen. Edellinen ilta oli venähtänyt vähän myöhään ja siinä kymmenen minuuttia ennen leffan loppua herättyäni iski huono olo. Se oli sitten äkkiä ulos salista ja end of story. Leffaa en ole tähän päivään mennessä nähnyt.

Kyysännyt ketään pyörällä
Hah, tätä joskus kuudennella luokalla yritin, eikä mennyt hyvin. Sen tapauksen jälkeen oon tämän(kin) jättänyt niille jotka osaa. 

Lukenut Tuntematonta sotilasta
...tai nähnyt siitä tehtyä leffaa. Ironista ton kirjan lukemattomuudessa on se, että olen kuitenkin pitänyt lukiossa esitelmän aiheesta. Oon ehkä aiemminkin maininnut, että olin aikanaan oikein mestari luistamaan hommista, mutta saamaan silti kaiken hyväksytysti läpi. Leffa on myös mennyt ohi, ilmeisesti on ollut itsenäisyyspäivinä jotain ihan muuta tekemistä.



Asunut muualla kuin Helsingissä
Jep, täällä vietetty 24 elinvuotta. Ja täältä en myöskään suostu minnekään lähtemään, korkeintaan ulkomaille. (Kuuluisat viimeiset sanat.)

Rikkonut puhelinta
Nyt siis tarkoitan tällaista rikkomista, mitä monet tuntuu harrastavan, että pudottaa sen luurin lattialle, vessanpönttöön, tuoppiin, sen sellaisiin. Ihmettelen tätä tosin aika paljon, koska en todellakaan ole mikään superhellä luureilleni. Ehkä on käynyt vaan hyvä tuuri. Kerran tosin pudotin vesilätäkköön, mutta en tiedä oliko se lopulta syyllinen puhelimen hajoamiseen vähän aikaa myöhemmin...

Asunut missään asunnossa kahta ja puolta vuotta
Jos lapsuudenkotia ei ota lukuun, niin lyhyin aika omassa kämpässä on ollut kuukausi, pisin kaksi vuotta ja kaksi kuukautta. Jos vielä marraskuussa asun tässä kämpässä, voin vetää rastin seinään kahden ja puolen vuoden merkkipaalun kunniaksi.




Luovuttanut verta
Tää on sellainen, mikä on monta kertaa pitänyt tehdä! En ole neula- tai verikammoinen, mutta silti ajatus on sen verran epämukava, että sitä ei vaan ole tullut tehtyä. Kuitenkin tiedän sen olevan ihan tosi tärkeää, mutta kuitenkin pieni teko itseltä, joten ärsyttää kun en vain saa aikaan. 

Pessyt ikkunoita
Jep, oikeasti. En koskaan. 

Myöhästynyt lennolta, laivasta tai pitkän matkan -junasta
Läheltä piti -tilanteita on ollut, mutta toistaiseksi jääneet vain siihen, läheltä pitiin. Vaikka yleensä missä tahansa muussa tilanteessa (poislukien työvuorot, -haastattelut ja hautajaiset) olen lähes aina myöhässä, lennoille, laivoille ja InterCiteihin olen aina ehtinyt. Toivotaan tätä jatkossakin, sen verran kirpeitä on noi lippujen hinnat. 


17.6.2016

Aamuyöst aaveet tanssii tahtiin menneiden sanojen








Olipa kerran vapaapäivä, tallinnanmatka ja kaks muikkelia. Oli sateista harmaa taivas, satama ja hylätty kaupungintalo. Rapistunutta betonia, graffitteja, tihkusadetta. Täydellinen sää, päivä ja mesta - nimittäin valokuvaamiseen.

Oon ennenkin maininnut, että mua inspiroi enemmän kaikki synkkä ja karu, kuin kirkas ja virtaviivainen. Näen enemmän kauneutta vanhassa ja kolhuisessa, kuin uudessa ja kiiltävässä. En oo ennen tiennyt tuosta Tallinnan sataman viereisestä mestasta, mutta kaveri onneksi tiesi, raahasi mut sinne ja napattiin ihan törkeen hyviä kuvia! 

Sen ihmeempää suunnitelmaa meillä ei matkalle ollut, kun vaeltaa ympäriinsä, vähän shopata ja vaihtaa kuulumiset pitkän kaavan kautta. Ja ehkä ostaa vähän tarvikkeita ruissiin. Check, check, check ja check. Vapaapäivät ei ole yhtään hullumpia. Tänään suuntaan vaihteen vuoksi taas laivalle, tällä kertaa Turkkuseen ja Viking Gracelle. Säätiedotus lupaa myrskyä, mutta ehkä tästäkin selvitään.