31.8.2016

Y E S T E R D A Y



Eilen oli aika huikea päivä. Ja aika tunteikas, monellakin tapaa. Vaikka lomalla oli kivaa, kouluunkin oli ihan kiva palata. Etenkin, kun alku on aika iisiä, tuutorihommia ja oman opiskelun osalta lähiopetusta vaan parina päivänä viikossa, näin alkuun. Jo ennen opiskelujen alkua päätin, että mä haluan tuutoriksi kun se aika koittaa. Lähtökohtainen ajatus hommaan ryhtymiselle oli uusiin ihmisiin tutustuminen, fuksiaiset ja ryhmäyttäminen sekä tietty omien frendien kanssa hauskanpito siinä ohella. Ei vaan kaikki taas mennyt ihan niinku elokuvissa. Tai ehkä menikin, komediassa. En päässyt tuutoroimaan oman alani opiskelijoita, niiden omien kavereideni kanssa ja kaiken lisäksi uudet fuksini opiskelee alaa, josta en voisi vähempää tietää. Myöskään tuutorikollegoitani en tuntenut etukäteen ja myönnettäkööt, että koko kesän venailin koulun alkua vähän mitähän tästäkin tulee -asenteella.

No, voin kertoa, että hyvä siitä tuli. Eilen ryhmäytettiin porukka ja olipa muuten aika palkitsevaa nähdä sen ryhmäytyksen tulos. Eikä siinä auta, vaikka miten niiden omien luokse kaipaisinkin, muu kuin ottaa se mitä on annettu. Ja uskoa, että siitä tulee aika helkkarin hyvä. On tullut tutustuttua, yritetty painaa nimiä ja naamoja muistiin ja naurettua kaksin kerroin. Ei paha siis ollenkaan.

Superhauskan iltapäivän ja alkuillan jälkeen feidasin kapakkaan suuntaavan porukan ja lähdin viettämään viimeisiä hetkiä yhden rakkaan kanssa. Tää yksi lähtee muutaman sadan kilsan päähän opiskelemaan. Lähtö on ollut tiedossa jo kauan, mutta ei sitä ole osannut sisäistää ennenkuin se oikeasti on kohdalla. Siinä sitä sitten oltiin lämpölampun alla, stobet edessä ja kyyneleet poskilla. Ja hetki meni, ennen niiden kyynelten loppumista.

30.8.2016

Keepin' it simple in action

Niinkun tässä on muutamat kerrat jo mainittukin, minä matkustan kevyesti. Rodokselle(kin) otin mukaan vähän, mutta toimivaa. Ja tää osoittautui hyväksi ratkaisuksi, eikä vähiten sen takia, että lentoyhtiön painorajat matkatavaroiden suhteen oli hämmentävän pienet. Tai sen takia, että matkaseuralla oli mukana aikamoinen kokoelma kirjallisuutta ja muuta vähemmän kevyttä matkatavaraa. 






Miten sitten oman matkalaukkuni sisältö toimi käytännössä? Hyvin, noin niinku omasta mielestä. Koska lähtökohtaisesti tykkään kaikista vaatteistani, oli luonnollisesti myös jokainen vaate ja asu itseäni miellyttävä. Aika simppelillä linjalla mentiin, mutta siinä kuumuudessa less oli todellakin more








Omistan tasan yhdet sandaalit, jotka ostin viime kesänä Bulgariasta. Kolme viikkoa oon niitä yhteensä käyttänyt ja on palvelleet juuri niin hyvin kun viiden euron sandaaleilta voi odottaa. Naurattaa vähän tuo kuvassa näkyvä ero jalkaterän ja muun jalan välillä, ei tosiaan ole paljon tullut sandaaleita tänä kesänä käytettyä...




Tarkoitus ei ollut shoppailla, mutta koska keskustasta löytyi pari lempparikauppaa (Pull&Bear ja Stradivarius), olihan se pakko piipahtaa. Muutama näissäkin kuvissa näkyvä juttu tarttui mukaan, mutta niistä ehkä lisää myöhemmin.





Farkkushortsit osoittautui enemmän kuin hyväksi ostokseksi ja löytyi jalasta eniten kaikista. Harmi, että Suomen kesä loppui ennenkuin ehti oikein alkaakaan. 

29.8.2016

Paluu arkeen



Niin se koitti, arki. Ja alkoipa melko ryminällä, vaikka ehkä kooma olisi parempi sana kuvaamaan tänaamuista olotilaa. Kolmelta yöllä kotona, neljältä nukkumassa, seitsemältä ylös. Uusi kangaskassi pakattu lähtövalmiiksi, kynät teroitettu ja pähkinäpurkki täytetty. 

Koululla odotti 50 fuksia ja pitkä päivä, sisältäen paljon istuskelua. Varmaan ensimmäistä kertaa ikinä ei ollut ekana koulupäivänä asukriisiä, vaikka tunsinkin itseni maalarin väripaletiksi painellessani tuutori-tamineet päällä pitkin kyliä. Päivä sujui hyvin ja helpotuksekseni en ole ihan niin loppu kuin viime vuonna ekan päivän jälkeen, hah. Vaikka edelleen tunnen olevani täysin pihalla suurimman osan aikaa, ainakin kaikki tänään kuultu info on jo vanhaa kauraa. 

Rodokselta muistona on tuhat ja yksi kuvaa, joita odotan pääseväni postaamaan. Muutenkin lähes kahden viikon kirjoittamattomuus aiheuttaa aikamoista kaipuuta näppiksen äärelle, ja koska virallinen koulu alkaa mulla vasta ensi viikolla, uskallan väittää että juttua on tulossa ja vähän enemmänkin. Tän päivän agenda kuitenkin on matkalaukun tyhjennys, pyykinpesu ja univajeen tasoittaminen. Siitä on ihan hyvä lähteä.

21.8.2016

#mäoonlomallanyt

















Moi, mä lomailen edelleen. Ja nautin ihan kybällä. Nettiyhteydet on ihan tosi vaihtelevia ja muista tekosyistä luovutaankin, ainakin kun bloggauksesta (tai bloggaamattomuudesta) puhutaan. Mä oon vaan niin lomalla nyt.

Täällä on lämmintä, kuumaa ja toisinaan tukahduttavaa. Täällä on rannat täynnä kiveä, kaikkien sääntöjen vastaisesti aurinkotuoleja pyyhkeillään varailevia ihmisiä ja viiskymmentä senttiä maksavia donitseja. Täällä ei aina tiedä mitä kieltä sulle puhutaan, kuuluuko avautuvan oven ääni oman huoneen ovesta vai jostain muusta ja minkä valtakunnan sääntöjen mukaan liikenteessä ajetaan (vai ajetaanko minkään). Täällä joutuu käyttämään lausetta "tää ilmastointi on aika kovalla niin mä meen tonne parvekkeelle lämmittelemään". 

Täällä voi unohtaa kaikki ikävä ja paha, mennyt ja tuleva. Tai ainakin se unohtaminen on vähän helpompaa. Sanoinko jo, että mä oon lomalla nyt?

Blogi tuskin päivittyy enää, mutta instasta voi kurkkia @mantukumara. Siellä lomaillaan vähän aktiivisemmin. 

13.8.2016

Still keepin' it simple

Kesäopinnot palautettu, Mooses viety hoitoon, laukku (lähes) pakattu, kynnet (sormien ja varpaiden) lakattu, stressitaso laskenut ja hyvin vähäiset yöunet edessä.

Mä oon niiiiin lomalla, viimeinkin! 

Koska viime kesänä totesin kompaktin pakkaustyylini enemmän kuin toimivaksi, päätin hyödyntää samaa tällä kertaa. Vaikka vähän liian usein tuntuu, että vaatearsenaalini on turhan yksitoikkoinen, on siitä näemmä joskus hyötyäkin. Kuten tällaisissa tilanteissa, kun tilansäästön kannalta kaiken on hyvä käydä kaikkeen.



Lököpökö shortseja ja paitoja. 





Vihdoin löydetyt farkkushortsit, lisää lököpököä ja pakollinen yksi vähän siistimpi paita. 

Lisäksi mukaan pääsi pari mekkoa, mutta odotukset on korkealla, että jostain (esim. paikallisesta Pull&Bearissa) löytyisi jotain yyberkivoja mekkoja, mieluiten yyberkivaan hintaan. Asetin aika kovat tavoitteet lomalle, matkaan nimittäin pääsi myös lenkkikamat. Ei yhtään huono suunnitelma, vaikka utopistiselta kuulostaakin.

Pakko sanoa vielä pari sanaa farkkushortseista, jotka on aika rakkauslistan kärjessä tällä hetkellä. Vaikkei ole edes laihentavat. Tuntuu, kun olisin sovittanut jotain satoja shortseja tänä kesänä, mutta aina lähtenyt kotiin tyhjin käsin. Kunnes, puolivahingossa kun  hain Cubuksesta parit uudet farkut, nappasin sovariin kivan näköset shortsitkin. Ja boom, siinähän ne sitten oli. Ne jos ei täydelliset, niin ainakin lähellä. Me happy. 

Jos nyt ignoorataan se fakta, että kentällä pitäis olla viiden tunnin päästä, eikä unesta tietoakaan, niin fiilis on hyvä. Poikkeuksellisen hyvä. 

Palataan asiaan bebet! 

HUOLIA MURHEITA HARMEJA


Nää oli olevinaan asukuvat siihen asti, kunnes huomasin ettei näistä oikeen vaatteet erotu. 


Viime päivät, tai ehkä pikemminkin viime ajat, on vyöryneet lumipallon lailla. Tiettekö lumipalloefektin? Se toimii kumpaankin suuntaan, hyvässä ja pahassa. Kun yhtäkkiä yhden hyvän asian jälkeen tapahtuu monta hyvää asiaa lisää - tai päinvastoin. Valitettavasti se päinvastoin osui omalle kohdalle. Mutta hei, täältä noustaan! Kuten aina. 

Ensin oli stressi, väsymys ja ahdistus. Sitten tuli ne tekemättömät koulutehtävät, hajonnut läppäri, käynti hammaslääkäripäivystyksessä, matkastressi ja painajaiset. Aikamoinen kombo, voin kertoa. Vaikka kaikki aika reilassa onkin jo ja läppärikin saatiin hetkessä kuntoon, ei fiilis ole ehkä se parhain. Ainoa lohtu, kun katsoo ulkona tulevan vaakatasossa vettä, on huomenna aamulla odottava lento lämpimään. Ja siellä todellakin aion unohtaa ihan kaiken. Tai siihen ainakin tähtään. 

Nyt keitän lisää kahvia, jatkan näiden vikojen tehtävien hakkaamista, pesen pyykkiä, vien Mooseksen hoitoon, siivoan, pakkaan ja vaihdan lomamoodin päälle. Omaan korvaani tää ainakin kuulostais ihan suunnitelmalta. 

11.8.2016

OFF TO RHODES













Niin siinä sitten kävi, että kevään ja kesän kestäneet lomahaaveilut ei jääneetkään vain haaveiluiksi, kun onnistuttiin reilun viikon varoitusjalla nappaamaan parin viikon reissu Rodokselle. Mainittakoot, että mietin rastin vetämistä seinään, oonpa meinaan mestari suunnittelemaan kaikkea yksinäisistä kirjoitusmatkoista Köpikseen ja liftireissua länsirannikolle, mutta toteutus onkin sitten ihan toinen juttu.

Kuitenkin, se Rodos. Tarviin kaverit apua! Kaks viikkoa on jopa mulle liian pitkä aika vain aurinkotuolissa, huurteinen kädessä, makoiluun, joten vinkkejä kehiin! Mitä kannattaa tehdä, nähdä? Minne kannattaa mennä, missä syödä, missä juoda? Minne ei missään nimessä kannata astua jalallaankaan ja mistä saa parhaat mojitot? Kertokaa kertokaa! 

Kuvat männävuosien satunnaisilta matkoilta, Alanyasta, Barcelonasta ja Bulgariasta. 

10.8.2016

Rocky Road // Unicorn Vomit Edition

Meillä duunissa elää vahva lomapullaperinne. Kesät on tuonut mukanaan vaatimattomat vähintään viisi lisäkiloa ja parhaimmillaan sitä lomapullaa tuodaan useana päivänä viikossa. Lomapullat on myös oleellisia työsopparin päättyessä ja se päivä meikämantulle koitti tänään. Tai no, soppari päättyy sunnuntaina, työt tänään.

Viime kesästä viisastuneena päätin tehdä jotain juustokakun ja valmispullan välistä. Vika päivä on sen verran merkittävä, että se ansaitsee vähän enemmän kuin pullavaa, totesi Mantu kun lomapullaa suunnitteli. Koska viime kesän juustokakkuepisodi päättyi juustokakuttomaan kahvipöytään ja kotiin jääneeseen, vaaleanpunaiseksi värjättyyn kissaan (ehjä irtopohjavuoka ja liivatteen käyttö on täysin yliarvostettua.), oli keksittävä plan C.  

Uunittomuus omalta osaltaan vaikeuttaa jo muutenkin vaativia leipomis-prosesseja. Jos joku lomapullalajike on niinsanotusti idioottivarma, niin se on Rocky Road. Ja koska perinteistä versiota on tehty jo tarpeeksi usein ja koska oon hullu yksisarvisnainen, päätin viedä homman ihan uudelle levelille. Homman nimi on valkosuklaa, homman nimi on elintarvikevärit. Jottei tarinasta liian tylsä tulis, niin pakkohan se on myöntää ettei ihan mennyt kuten ne sata jänistä. 


Suklaan sulattaminen vesihauteessa. Asia, jonka jopa minä osaan. Tässä tapauksessa syytän siis valkosuklaata, joka käyttäytyy ilmeisesti vähän eri tavalla kuin se perinteinen suklaa. Siinä missä tavallinen maitosuklaa muuttuu juoksevaksi, valkosuklaa muistutti enemmänkin taikinaklöntsää.



En antanut tän häiritä paria mojovaa kirosanaa enempää. Klöntsä astiaan karkkien päälle ja armotonta tasottelua, että se vähän levittyis. Suklaan sulatin kolmessa erässä ja värjäsin joka erän eri värillä. (Tästä eteenpäin taidankin harjoittaa kaiken ruoan värjäämistä, kolmesta eilen korkatusta väripullosta kun on käytetty yhteensä se kuusi tippaa.) Vikasta, eli vaaleanpunaisesta erästä, osa onnistui sulamaan juoksevaan muotoon. En tiedä oliko syynä sulatettavan suklaan määrä vai joku lämpötilajuttu, mutta viiden palan verran sain sellaista lopputulosta mitä alunperin hainkin - ja sitten palattiinkin takaisin siihen klöntsä-muotoon. 



Lopputulos kuitenkin näytti suunnilleen siltä miltä pitikin, eli yksisarvisen oksennukselta, ja hyvin palaset katosi duunikavereiden kitaan. Toi äärimmäisen esteettinen tarjoilukulho kruunaa koko kattauksen. Tulipahan taas ylitettyä itseni ja Mooseskin on edelleen valkoinen. 

9.8.2016

KUN












Kun viimeksi käytetyt emojit kuvastaa tunnetilaa just eikä melkein täydellisesti. 



Kun aamulla toivot aurinkoa, ihan vaan että sais peittää aurinkolaseilla kärsivän näköiset silmät.



Kun puet ne aurinkolasit, huolimatta harmaiden pilvien verhoamasta taivaasta. 



Kun aikaa tehdä kesäopinnot oli toukokuun puolivälistä asti - ja viikkoa ennen deadlinea kaikki mitä löytyy on oma nimi rapsapohjasta. 



Kun löydät itses istumasta laatikkopyörän kyydistä ja mietit, että onneks kukaan ei ainakaan tuijota ja naura. 



Kun yrität tehdä vikan työpäivän kunniaksi yksisarvis-henkistä rocky roadia ja lopputulos todellakin sopii teemaan. (Näyttää tosin yksisarvisen oksennukselta, mutta kuka näitä miettii.) 



Kun mietit miksi kissa oksentaa aina minne tahansa muualle paitsi tyhjälle lattia pinta-alalle. 



Kun mietit onko normaalia viettää bussimatkat katsoen YouTubesta Salkkareiden kesäuusintoja. 



Kun tajuat, että duunin alotuksesta on 13 viikkoa ja yrität keksiä minne ne viikot on kadonneet.



Kun kuuntelet Hätä-Miikkaa ja toteat sille ettet ehkä näekään enää järkeä. 

8.8.2016

Viikonloppumeininkejä







Kesäkuussa yksi vanhan jengin jäsenistä valmistui. Vanha jengi on meidän viiden muidun porukka, jonka kanssa ollaan pidetty yhtä ala-asteelta saakka. Osutaan kaikki samaan aikaan samaan paikkaan ihan aniharvoin, mutta aina näin käydessä on todellakin syytä juhlaan. Kesäkuussa, niissä valmistujaisissa, annettiin lahjaksi lupaus viedä vastavalmistunut syömään, meidän piikkiin tietenkin. Saatiin vanhan jengin viideskin jäsen sopivasti kesäksi Suomeen ja päädyttiin istumaan lauantaita Annankadun Patronaan.

Oon vähän ulkona stadin ravintola-skenestä, mutta onneksi muut on paremmin perillä. Onneksi, muuten en varmaan ikinä päätyisi tällaisiin paikkoihin. Muutenkin ulkona tulee syötyä harvoin ja yleensä paikaksi valikoituu joku mesta vaan, jonka nimeen on sattumalta törmännyt jossain. Paikkana Patrona oli sopivan rento ja hälyisä, eli suomeksi saatiin rauhassa pölöttää mitä tyhmempiä juttuja ilman pelkoa, että joku kuulisi. Vähän miinusta heikohkosta ilmastoinnista, chipotle-kastikkeella maustettua We got beefia nauttiessa tuli paikoin vähän tuskanhiki pintaan. 

Ei vaan sanat ihan riitä, jos pitäis lähteä tätä jengiä ylistämään. En siis edes yritä, kuhan ihmettelen miten onnekas voi ihminen olla, kun elämässä on näitä jotka on vaan aina siinä. Kuuntelee, tukee ja kannustaa. Tarvittaessa myös vähän ravistelee ja potkii perseelle, mutta ennenkaikkea tekee sen pelkästä rakkaudesta. En vaihtais, en ees kymmeneen Pikachuun. 

5.8.2016

Parasta just nyt ja aina / 2













Vallila, tunnen sen myös nimellä koti. Ja sitä se mulle on, ensimmäinen ihan oma koti. Koteja toki on lähes kaikki muutkin asuinpaikat olleet, mutta ei ihan omia, sellaisia vain mulle tarkoitettuja. 


Lapsena ajettiin aina Vallilan poikki Mäkelänkatua pitkin mummin ja vaarin luokse. Muistan miten jo silloin ajattelin, että täällä haluaisin asua. Vaikka tuskin edes tiesin missä olin. Ne värikkäät rakennukset, sivukaduilta pilkottavat puutalot, puiden reunustamat raitiovaunukiskot ja kahvin tuoksu. Niihin mä rakastuin. 


Aika monta vuotta myöhemmin, jonkun tuurin tai kohtalon kautta, päädyin kuin päädyinkin Vallilaan asumaan. En ihan sen väriseen taloon kuin olisin halunnut, enkä missään nimessä puutaloon, mutta silti. Ikkunasta näkyy ne puiden reunustamat raitiovaunukiskot ja kun tuulet on suotuisat, leijailee se kahvin tuoksu sisään asti. 


Kun ikkunat on kadulle päin, aiheuttaa se toki vähän ongelmiakin. Kuten sen tajuttoman liikenteen, joka pauhaa lähes yötä päivää. Satunnaisista hörhöjen välienselvittelyistä ja perinteisistä viikonloppu-öiden baariin-/baarista tallaajista puhumattakaan. Aina ei ole kivaa ja kerran jos toisenkin olen vakavasti harkinnut vesipyssyn ostamista ja sillä ikkunasta sihtailua - mutta hei, se on elämää. 


Syksyllä piti koittaa odotettu muutos asumiskuvioihin, mutta se homma kuivuikin kasaan. Alun harmistuksen jälkeen se ei kuitenkaan tuntunut niin pahalta, olinhan jo etukäteen vähän murehtinutkin muuttoa. Olkoon kuka tahansa mitä mieltä tahansa kodistani, minä rakastan sitä. Minun koti ja se on Vallila.