7.9.2016

Once in Stockholm


















Ei ne valehdellut, kun väitti että Tukholmassa olis vielä kesä. Aivan mieletön aurinko ja lämpö. Siihen kivaa ruokaa, vähän viiniä, shoppailua ja se bingo, niin se oli hyvä. Seurassakaan ei ollut valittamista. Serkkuseni siis aika lyhyellä varoitusajalla pyysi matkalle mukaan ja koska koulun (ja Mooseksen) puolesta ei ollut mitään estettä, niin miksi ei! 

Matkan päämääränä oli löytää serkkuselle mekko häihin (ei omiinsa) ja tähän päämäärään päästäksemme kierrettiin muutamat Tukholman second hand -kaupat. Mä olin tästä aika innoissani, syistä että a) rakastan second hand -kauppoja ja b) joku muu oli ottanut liikkeistä ja sijainneista selvää. Niin onnettomalla suuntavaistolla varustettu ihminen kuin minä harvoin pääsee sinne minne yritti, jos itse lähtee etsimään. Enkä kestä, kun ne saa tuolla kaikki second hand -kaupat niin ihanan näköisiksi. Melkein jo siellä hengailu on elämys. 

Vajaa kuusi tuntia maissa meni ihan hetkessä ja koska kenelläkään ei ollut nälkä, napattiin vaan jostain donitsimestasta donitsit ja kahvit mukaan. Kuvassa näkyvä Mr. Happy saa kaikki söpöyspisteet! Normikauppoja ei ehditty pahemmin kiertämään, ei tosin ollut niin mielenkiintoakaan. Weekdayssa kuolasin ihanan bomberin perään, mutta kaiken kirppistelyn jälkeen kuuskymppiä tuntui turhan suolaiselta. Second hand -kaupoista löysin kuitenkin vähän jotain kivaa, niistä lisää ehkä myöhemmin.

Ekana iltana käytiin buffassa ja sen aiheuttamien ähkyjen muisteleminen ajoi tokana iltana meidät ihan perus raflaan. Bingoon oli tietty pakko myös mennä, mutta vaikka miten suunniteltiin mihin se viiden tonnin päävoitto käytettäisiin, jäätiin bingolapun hinnan verran miinukselle. Ehkä ens kerralla sitten. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti