Ghaaa, miten ihana syksypäivä perjantaina olikaan! Sanokaa hulluksi, mutta syksy on ja pysyy lempivuodenaika-listani kärjessä. Etenkin alkusyksy, kun on vielä lämmin mutta kuitenkin jo viileää, saa kerrospukeutua mutta ei tarvi vielä oikeaa takkia. Kun on vielä valoa ja aurinkoa, mutta kuitenkin ilmassa tuoksuu saapuva talvi.
Ehkä siinä oli tarpeeksi syksyfiilistelyä, vaikka kieltämättä voisin fiilistellä lisääkin. Perjantaina kuitenkin, täydellisenä syyspäivänä, vaelsin pitkin kyliä ylläolevan näköisenä. Fiilistellen sitä syksyä ja sitä kerrospukeutumista. Rotsin alta pilkottava neule on Stokiksen second hand -löytöjä ja olipa muuten räväkkä olo se päällä (vähän liioitellen). En ole vieläkään keksinyt tuolle värille nimeä, se väri kun tuppaa vaihtelemaan valaistuksen mukaan. Jotain beigen/roosan/puuterin väliltä se kyllä on, sen parempaan en pysty. Mutta toisaalta, miksi kaikki pitäisikään määritellä?
Ylläolevan näköisenä jatkoin vaeltamistani leffaan, tsekkaamaan sen Apulanta-elokuvan. Ei ehkä teemaan sopivin vaatetus, mutta leffasalin kylmässä kyllä kiittelin itseäni neulevalinnasta. Ei palellut ei. Leffa oli ok hyvä ja kaikki puutteet antoi anteeksi loistavat roolivalinnat ja -suoritukset. Aika mieletöntä, että on löydetty näyttelijät, jotka a) näyttää aivan just siltä miltä pitääkin ja b) osaa vielä näytellä. Koska Apulanta oli mulle se juttu villeinä nuoruusvuosina, oli leffa katsomisen arvoinen. Ja tulipa ainakin nostalginen olo ja mielihalu kuunnella Elliä. Ja samalla kiiteltyä maailmankaikkeutta, että on toi oma tyylikin vähän muuttunut sitten niiden villien nuoruusvuosien...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti