Poikkeuksetta, kahden kirjan perusteella, Khaled Hosseinin teokset on olleet vaikuttavia. Ja vuoret kaikuivat on ollut viime aikojen tekemis-listalla aika korkealla ja oon kiinnittänyt erityistä huomiota keskittymiseen. Omaan nimittäin pahan tavan lukea niin innoissani, että puolet menee ohi. Kolmasosa kirjasta jäljellä ja olo on aika sanaton. Taas vaihteeksi. Parhaimmillaan ikkunasta paistavan auringon ja kahvikupin kera.
Omppuasetelmat! Maljakossa, as usual. Syksy alkoi tällä viikolla ja mielenkiinto omenoihin siinä sivussa. Ja koska vapaapäiviä toistaiseksi löytyy kalenterista vielä enemmän kuin koulupäiviä, mitä muutakaan sitä tekisi kun kuvaisi hedelmiä?
Viime aikojen lempiruoka on ollut riisivermiselli. Maailman helpoin valmistaa (tää jos mikä saa täältä päästä aina kannatusta) ja kivaa vaihtelua perusnuudelille. Tätä sitten varmaan jumitetaan taas jonkin aikaa.
Viime aikojen paras löytö oli tyhjäksi luulemani mysteerilaatikko, jonne äiti oli käynyt jemmaamassa siivoustarvikkeita! Muhun on iskenyt joku uusi syksy, uusi minä -mielenhäiriö ja kodin järjestyksessä pitäminen on tuntunut niin kovin miellyttävältä. Ja sitähän se onkin, miellyttävää.
Se onkin se kaiken keskipiste, arjen ja elämän ylinpäätään. Miellyttävyys, mielekkyys. Ei kai missään muuten mitään järkeä olisikaan. Mutta koska kaikesta ei kuitenkaan aina voi löytää sitä miellyttävää puolta, ihan jo senkin takia että elämässä on muitakin ihmisiä kuin itsensä, on hyvä olla myös back-up plan jos toinenkin. Omalla kohdallani se tarkoittaa kymmenen askelta ameebaksi -ohjekirjaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti