Mitä sitä toivoisi, jos saisi toivoa mitä vaan?
Toivoisin pimeyttä, sellaista pimeyttä kun ei ole enää väliä onko silmät auki vai kiinni. Kuitenkin se pimeys olisi turvallista, sellaista missä on hyvä olla. Ei ahdistavaa tai tukahduttavaa pimeyttä.
Toivoisin loputtomasti kivoja sanoja. Sellaisia, joita on kiva kuunnella ja jotka sointuu kauniisti. Kuten halla tai vilja. Niitä sellaisia, joista tulee hyviä mielikuvia.
Toivoisin mustavalkoisuutta maailmaan. En ajatuksille tai mielipiteille, vaan väreihin. Joskus kun kaikki vaan on kauniimpaa ilman värejä, mustavalkoisena.
Toivoisin myös hyvää musiikkia. Sellaista, jossa lauletaan niitä kivoja sanoja ja joka saa tuntemaan. Ihan vaan koska musiikki joka ei saa tuntemaan, ei ole kuuntelemisen arvoista.
Toivoisin unta, loputtomasti unta. Rauhallista unta ja hyviä unia. Etenkin sellaisia hyviä unia, jotka on niin todentuntuisia, että vielä herätessäkin sisällä kuplii.
Joskus olisin vielä toivonut loputtoman määrän toiveita lisää, mutta kuten moni muukin asia, on sekin muuttunut. Ei ne turhaan kehota varomaan mitä toivoo. Se oikeasti voi toteutua. Helpoimmallahan pääsee kun ei toivo mitään, silloin ei myöskään pety. Monet voisi tätä kutsua pessimismiksi, itse kutsun elämäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti