Maailmankirjat on niinsanotusti menneet vähän sekaisin, nimittäin... tamtam taaaam! Minä ostin hajuveden. Ekaa kertaa elämässäni. Onhan tässä jo ennätetty kunnioitettavaan kahdenkymmenenneljän vuoden ja kahdeksan kuukauden ikään, eli mitä tässä voi sanoa? Oli jo aikakin, eh?
Jos nyt valotetaan tätä suurta tapahtumaa hieman. Joka siis kenelle tahansa muulle olisi ihan arkipäiväinen juttu, mitä nyt vähän enemmän lompakkoa verottava sellainen, mutta mulle sitten ihan oman hehkutuspostauksensa ansainnut. Tosin edellisessä postauksessa hehkutin salaattia, että... Oikeastaan ei se ole edes just tää hajuvesi, jota hehkutan vaan ylinpäätään se, että minä ostin hajuveden. Ja tosiaan, ettei tää nyt ihan lähtis raiteiltaan, niin homman nimihän on hajuvesiallergia. Vaikka yliherkkyys saattaa olla parempi sana, enhän mitään varsinaisia allergiaoireita ole koskaan saanut. Enemmän vain päänsärkyä, ihmeellistä kirvelyä nenässä ja äkillistä tarvetta juosta huoneesta ulos.
Ei siis hajuvesiä itselläni, muilla ne menee kohtuuden rajoissa. Kunnes ihan sattumalta päädyin haistelemaan tota (äärimmäisen taiteellisissa) kuvissa näkyvää Marc Jacobsin Daisy Dreamia. Ja tietenkin, kuten aina just kun sitä ei osannut odottaa, siinä se oli. Boom. Ei päänsärkyä, ei nenäkirvelyä. Ei tarvetta juosta itseäni karkuun. Pari viikkoa meni empiessä onko se rahan arvoinen ja tuleeko kuitenkaan käytettyä. Sitten otin riskin: menin, haistoin, ostin. Tän astisen yhdessäelon perusteella: on ja tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti