Vuoden ensimmäinen

Palataan viime vuoteen vielä eilisen merkeissä, sitten se saa mun puolesta jäädä jonnekin menneisyyteen. Ja pysyä siellä, koska menneisyydessä ei voi elää, menneisyydelle ei voi olla vihainen. Se on vain mennyttä. Vuosi oli yhtä vuoristorataa, onnellisuudesta pohjattomaan suruun, mutta sai se silti hyvinkin onnellisen lopun. Ihan viimeisinä tunteina, viimeisinä hetkinä. Rakkaus on ihmeellinen asia.

Alkuiltaan asti kotona koomailtuani menin kotikotiin. Syötiin, pelattiin SkipBoa ja vietettiin vain aikaa. Kymmenen jälkeen lähdin ex tempore senaatintorille tsekiditsekkaamaan menoa, Maija Vilkkumaata, niin ja joo, sitä vuoden vaihtumistakin. Kylmää oli kuin helvetissä ja muutaman tunnin ulkona värjöttelyn jälkeen, kun ei enää tuntenut omia sormia ja varpaitaan, oli pakko ottaa suunta kohti kotia. Skumppapullon korkkaaminen kolmelta yöllä oli ihan ok ja etenkin tietoisuus siitä ettei seuraavana aamuna ole herätystä soimassa. 

En valanut tinaa, en luvannut mitään. Mitä ikinä vuosi tuokaan mukanaan niin tuokoot, olen valmis.