Kilometripostaus vailla mitään järkevää asiaa.

Päivän asu. Ihan rehellisesti, kuva on eiliseltä, mutta hyväksyn tämän kerta samassa koltussa painelin tänäänkin menemään. Lempimekko, joka alkaa tulla tiensä päähän. Osuutta asiaan sattaa olla sillä, että mekko on siskolta peritty, enkä edes tiedä montako vuotta ollut aktiivisessa käytössä. Pentuna sisko aina välillä poimi vaatekaapista ne kuteet, joita ei enää käyttänyt ja tää tapahtuma ("perintöpäivät") oli mulle aina ihan mieletön kokemus! Isosisko kun vain sattui olemaan coolein tyyppi ikinä. On kyllä vieläkin. Jossain vaiheessa tilanne kääntyikin sitten niin päin, että sisko alkoi käydä mun vaatekaapilla... Anyway, aivan varmasti käytän mekkoa siihen saakka kunnes se hajoaa päälle. Tai ainakin siihen saakka kunnes onnistun jostain löytämään uuden, yhtä mainion yksilön. 

Viime päivinä Mooses on näyttänyt tältä. Karvapyllystä on tullut (jos mahdollista) entistäkin huomionkipeämpi. Herra myös nukkuu harvinaisen paljon, en tiedä onko syynä sitten vanhuus vaiko talvimasennus. Tai ehkä pelkkä laiskuus. 

Lempitekeminen on ollut Mooseksen halipusuttelu, torkkuminen ja O.C.n tuijottaminen. Halipusuttelun ja torkkumisen välissä. Näiden seurassa on myös helppo unohtaa koulutehtäväpino, vaikka toi Communicating across Cultures -kirja tosta ikkunalaudalta syyttävästi mua tsiigaileekin. Ehtiihän sitä, joskus vaan tarvii huoltaa myös mieltä. Putos muuten koulukaverit tuolilta kun kuuli etten ole tänään tulossa vuoden ekoihin opiskelijabileisiin. Minkäs teet, en ole enää ihan nuori. Sitäpaitsi liput Gasellien lauantaiselle keikalle polttelee jo taskussa, siihen saakka yritän olla vastuuntuntoinen. Kuuluisat viimeiset sanat... 

Tänään treenien jälkeen kaverille menin, totesin olevani ilmeisesti aika tynnyrissä kasvanut. Maistoin meinaan ekaa kertaa elämässäni mangoa!? Siis tuoretta mangoa. Ainakin tietääkseni, mutta itse en ole sitä kuitenkaan koskaan ostanut. Ensikohtaaminen oli sen verran onnellinen, että aivan varmasti kohdataan uudestaankin. Ehkä jo huomenna, lähi-Alepan HeVi-osastolla. Muita aktiviteetteja oli mm. kahvin juonti ihan liian myöhään, pölöttely turhasta ja vähemmän turhasta sekä selän ja raajojen rullaaminen sillä mikä-sen-rullan-nimi-nyt-olikaan. Mietittiin kaverin kanssa miten hauskaa meillä varmaan olis jos asuttaisiin yhdessä ja mietittiin miksei voisi olla jo ruisrock.

Loppuun vielä tän päivän top3 kummallisimmat kohtaamiset ja why always me? -fiilikset:

1. Koulumatkalla, puolessa välissä lepuskin asemaa ja koulua, kylkeen lyöttäytyi joku tuntematon poika kyselemään kuulumisia. Hämmentyneenä siinä vastailin ja yritin rupatella normaalisti, samalla kun mietin a) kuka tää tyyppi oikeen on ja b) tunnenkohan mä sen? Vastausta kumpaankaan kysymykseen en saanut, mutta eipä tässä taida olla muita vaihtoehtoja kuin että jäbä on joku joka mun pitäisi tietää (eli todennäköisesti oon baarissa kysellyt siltä alias-kysymyksiä tai ollaan pelattu risteilyllä laivan upotusta. Tai jotain muuta yhtä fiksua). Tai sitten ei olla ikinä tavattu, mutta se tunnisti mut samassa koulussa olevaksi ja päätti sosialisoitua. En tiedä kumpi vaihtoehto on creepympi. Anyway, tule ihmeessä toistekin juttelemaan! 
2. Matkalla treeneistä kaverille joku mummeli kysyi tietä Paavalin kirkolle. Siinä avuliaasti selitin oikeaa reittiä ja pohdiskeltiin vielä mikä reitti olisi se paras vaihtoehto. Asian ja reitin selvittyä toivotettiin hyvät päivän jatkot, mummeli suuntasi sporapysäkille ja minä jatkoin omaa matkaani. Ja about korttelin eteenpäin päästyäni aloin miettiä, neuvoinkohan mummun varmasti oikealle kirkolle... 
3. Kaverilta kotiin lähtiessäni totesin olevani sen verran laiska, että menen bussilla. Ennen bussipysäkille siirtymistä aloin kaivaa matkakorttia treenikassista, jonne elävästi muistin sen sujauttaneeni. Eipä löytynyt, ei sieltä eikä muualtakaan. Kiroten kuin merimies lähdin tallaamaan kotiin samaa reittiä kuin olin tullutkin, mutta dösalipusta ei jälkeäkään. Siinä pakkasessa, hiukset tietenkin vielä puoliksi märkinä suihkun jäljiltä, nousi v-käyrät aika pilviin ja otsaan kasvoi se uloke, jolla ei ole mitään tekemistä yksisarvisten kanssa. En vain käsittänyt minne se kortti oli voinut pudota, kun vielä muistin pukkarissa ennen treenejä siirtäneeni sen takin taskusta treenikassin taskuun. Kotiin päästyä aloin jälleen pahemman kerran kyseenalaistaa omaa muistiani, korttihan siis odotti onnellisena toisen takin taskussa... Why always me!?