Tiistai. Tammikuun viides päivä. Aamupäivä, pakkasta. Paljon pakkasta. Istun sängyllä, varpaat peittojen sekaan haudanneena. Mintunvihreästä minikajarista soi SMG ja harkitsin jo vakavasti päikkäreille vetäytymistä. Vielä tämä ja huominen päivä lomaa, päikkärit on siis ihan sallitut.
Teki mieli tulla kirjoittamaan iloisista asioista. Tiedättekö, sellaisista jotka saa hyvän mielen, pienen lämmöntunteen sisälle ja alkaa vähän kikatuttaa. Niinkuin se tunne, kun ihan tosi kylmästä ulkoilmasta pääsee sisälle lämpimään ja kun tuntee miten se lämpö alkaa pikkuhiljaa palautumaan poskiin ja varpaisiin. Tai se tunne, kun pienen hetken ajaksi pystyy tyhjentämään mielensä ja sen pienen hetken ajan on ihan täysin tasapainossa itsensä, muiden ja koko maailman kanssa. Tai se, kun voi tiskata ja jammailla ja laulaa samaan aikaan. Kirkasvalolampun loisteessa sulkea silmät ja kuvitella, että olisi kesä. Ja sitten voi avata silmät vain tajutakseen, että kesään on vielä aikaa, mutta ettei se haittaa. Että ei edes toivoisi vielä olevan kesä, koska haluaa elää koko kevään ensin.
Kun on hyvä olla ja kun siitä olotilasta pitää kiinni vaikka väkisin. Yrittää pitää mielen tyhjänä ja olla tasapainossa, välittämättä asioista joilla ei lopussa ole mitään merkitystä. Jättää omaan arvoonsa kaikki ylimielisyys ja pinnallisuus, keskittyä vaan siihen mikä on aitoa. Oikeaa ja todellista.
Ja käsiin hajoava puhelin, joka suostuu latautumaan enää virran ollessa pois päältä, onkin hyvä juttu eikä katastrofi. Välillä tekee vain hyvää olla hetki ilman mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti