Tänään on ollut päivä, jolloin kaikki suunnitelmat on muuttuneet. Muuttuneet tai peruuntuneet. Kalenteriin oli merkitty kaksi palaveria (eli ryhmätyöaikaa eli kahvinjuontia ja yleistä juoruilua, kuulostaa vaan hienommalta puhua palaverista), yksi chat-keskustelu ruotsiksi, seinäkiipeily ja family dinner. Ainoat toteutuneet suunnitelmat oli se chat-keskustelu (ja tämähän oli siis ihan oikea koulutehtävä, keskustelkaa chatissa. Ruotsiksi. Tää koulunkäynti menee päivä päivältä oudommaksi) ja se family dinner. Eikä haitannut yhtään, mä kun olen ihminen, joka ei tykkää suunnitella liikoja. Kalenterin käyttö on aika ehdotonta, ihan vaan kokonaisuuksien hahmottamisen takia, mutta mitä enemmän asioita suunnittelee, sitä enemmän on hukassa siinä vaiheessa, kun kaikki ei menekään niinkuin oli suunnitellut. Ehkä tää ajatusmaailma on vähän samankaltainen kuin asioiden miettiminen aina pahimman kautta. Pessimistihän ei tunnetusti pety.
Kuvat on viime sunnuntailta, crazy family walkilta. Nyt on jo kaikki tuo lumi sulanut likaisenharmaaksi loskamössöksi. Viimeisiä viedään kun saadaan viettää aikaa koko perheen kesken, yritän ottaa siitä kaiken irti. Ainakin siskon mukaan, hän kun tänään totesi, että mua ei ole näkynyt muutamaa kertaa enempää viimeiseen puoleen vuoteen, mutta nyt oon koko ajan paikalla. Mitäpä siihen on sanomista? Niin todellakin olen ja aion ottaa kaiken irti.
Tänään mietin voinko seuraavalle risteilylle pukeutua vielä kerran yksisarviseksi vai pitäisköhän tässä keksiä jotain uutta. Tätä pähkäilin ja yritin olla liikoja miettimättä niitä oikeita ongelmia. Pälätin kaverin kanssa puolitoista tuntia puhelimessa miettien miten hulluja ihmiset on ja mistä kumpuaa ajatus, että pitäisi odottaa x-määrä minuutteja ennen kuin voi lukea whatsapp-viestin ja toinen x-määrä minuutteja ennen kuin viestiin kuuluu vastata. Ehkei se potemani ihmisviha olekaan ainoa syy miksen käy treffeillä, ehkä se onkin tuo koko deittailuhomman monimutkaisuus, pelisäännöt joita selvästi en osaa. Tai sitten johtuu ihan vain siitä, että alkeellisimmatkin yritykset luoda romanttista tunnelmaa latistan heti alkuun, laittamalla soimaan Ime huiluu. (Kaveri tosin totesi tän olevan iso syy siihen miksi kavereita ollaan.) Pakko vaan todeta Gasellien toimivan joka tilanteessa. Illalla parhaani tein löytääkseni viisaita sanoja, tai vähintään olla hyvä olkapää, mutta lopulta pistin kuitenkin Gasellit soimaan. Minkäs teet, kun se vaan toimii. Joka tilanteessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti