Pitäisi taas olla jo nukkumassa, mutta ei siitä mitään tule. Aamulla herätys ei herättänytkään ja siinä vaiheessa kun heräsin, oli turha enää edes haaveilla kouluun lähdöstä. Ja tuskinpa tuolla lumikaaoksessa sinne asti olisi selvinnytkään. Takana jälleen yksi hyödytön päivä muiden joukossa ja loppuillasta tuli vielä kylmää vettä niskaan ihan urakalla. Voin kertoa, että kun vihdoin tekee jotain mitä olisi pitänyt tehdä viisi vuotta sitten ja uskoo, että nyt lähtee hommat eteenpäin, eikä kaikki sitten menekään niinkuin kuvitteli, se ottaa koville. Ehkä vähän ylireagoin, ehkä on liioittelua istua puoli tuntia lattialla itkemässä. Itse juuri tänään kirosin sitä miksi kaikesta pitää tehdä niin iso numero ja silti itse teen niin. Asiasta, joka on hyvinkin yksinkertainen. Asiasta, jonka suhteen ei ole käynyt mitään vakavaa tai peruuttamatonta. Se on vain se pelko, pelko joka hallitsee liikaa elämää. Kun pelkää ihan hölmöjä asioita ja pelkää turhaan, mutta ei silti osaa olla pelkäämättä.
Ai niin joo, kirosimpa tänään myös ihmisten tarvetta tuoda kaikki henkilökohtaisimmat yksityisasiansakin nettiin, jokaisen nähtäville. Tänne, missä kaikki on raadollisempaa ja missä voi loppujen lopuksi olla ja esittää ihan mitä hyvänsä. Kertoa totuuksiaan ilman, että kenelläkään on siihen mitään sanottavaa. Samaan lauseeseen totesin kiroavani myös itseäni, ihan samalla tavalla jaan elämääni netissä esimerkiksi kirjoittamalla julkista blogia. Ainoa puolustukseni on, että olkoon nämä tekstini miten henkilökohtaisia tahansa, niistä tuskin kukaan ottaa selvää mistä oikeasti puhun. En nimittäin aina ole itsekään ihan varma...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti