Teen poikkeuksen enkä aloita nyt pahoitteluilla, selittelyillä, kiireestä ja kouluhommista valittamisella, tai millään muullakaan puolustautumisella. Hiljaista on ollut, mutta näin vain kävi, taas ja jälleen. Elämä.
Marraskuu hujahti ohi vähän huomaamatta. Kolmeenkymmeneen päivään mahtui kaksi risteilyä, koulua, hitosti beeällää, oikeita töitä, väsymystä, valvottuja öitä, vähän epätietoisuutta, itkua, naurua ja rakkautta. Ei huono siis ollenkaan.
Omalla kohdallani viimeinen kouluviikko alkoi eilen, ensi viikosta alkaen sijainti vaihtuu sinne oikeisiin töihin. Ne kouluhommat sen sijaan, ne pysyy mukana ja tiukasti.
Lauantaina kaverin synttäreillä poiketessani kerroin elämäni viime viikkoina olleen aika yksitoikkoista. Olen aina joko koulussa, töissä tai kännissä. Sen verran hektistä on ollut, ettei treeneistä ole voinut kuin uneksia, kun kaikki vähäinen vapaa-aika on mennyt aika tiukassa symbioosissa peiton ja Mooseksen kanssa. Huono äiti -syndrooma on ollut pahempi kuin koskaan ennen, surettaa Mooseksen puolesta kun mamma on aamusta iltaan poissa. Toisaalta, eipä tule ainakaan halipula kun kotona toinen on koko ajan puskemassa syliin kehräten niin, että kuuluu varmaan keravalle asti. Onneksi ensi viikolla helpottaa tai ainakin koulu-työ -kombosta tipahtaa se koulu pois.
Oon taas vahingossa alkanut lukea Pottereita. Viime talvena päätin ekaa kertaa elämässäni lukea kaikki seitsemän putkeen, nyt aloitin vasta neljännestä. Sen siitä saa kun näkee kolmivelho turnajaisista unta. Potter-teema näkyi myös eilen, kun pikku päissämme keksittiin kaverin kanssa pelata Harry Potter -lautapeliä. Lopputuloksena oli puolikas bissetölkki kaatuneena sänkyyn, kaksi hysteerisenä nauravaa muikkelia ja parinsadan sekunnin edestä snäppivideoita. Pelin voittaja ei tainnut koskaan selvitä, mutta hauskaa oli. Potterointi jatkuu muuten huomennakin, kun mennään testaamaan koulun raflan Potter-menu. Että on tässä taikuutta kerrakseen.
Näin tähdellistä kerrottavaa tällä kertaa. Vähän mietin kehtaako noita luonnoksissa majailevia postauksen raakileita edes julkaista, mutta ehkä aloitan uuden (tuhoontuomitun) postaussarjan throwback thursday, jolloin voisin niitä tänne tykittää. #tbt:hän on ainoa sallittu syy muistella menneitä. Itsehän en edelleenkään juokse menneisyyttä karkuun, vaan ignooraan sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti