On olemassa kahdenlaisia herääjiä: kerrasta ylös -herääjät ja torkuttajat. Itse olen torkuttaja ja aika hyvä siinä. Vaikka ite sanonkin.
Torkuttaminen on vain maailman parasta. Keskimääräinen herätysten määrä on jotain siinä kymmenen hälytyksen paikkeilla. Ensimmäiset yhdeksän on sitä varten, että pikkuhiljaa alan havahtua maailmanmenoon tarvitsematta kuitenkaan vielä nousta, kymmenes taas on merkki siitä, että nyt oikeasti viimeistään pitää herätä. En uskalla mennä nukkumaan yhden herätyksen varassa, kuitenkin puoliunessa vain sammuttaisin sen ja jatkaisin unia. Olen siis sataprosenttinen torkuttaja.
Tänään jouduin kokemaan sen yhden kellon, kerrasta ylös -herätyksen. Ja jumaliste oli kamalaa. Tuskaista. Luonnotonta. Koko päivän vedin niin zombiena, että duunin jälkeiset päikkärit oli melkeimpä hengissä selviytymisen ehto. Ja melko vakuuttunut olen, että jos olisin aamulla saanut torkkuni, ei tätä zombiutta olisi ilmennyt. Olen torkuttaja, nyt ja aina.
Ja kyllä, kirjoitin juuri postauksen torkuttamisesta. Mutta aihe on lähellä syädntä, eli minkäs teet.
Onneksi kaikesta voi parantua. :)
VastaaPoistaAi ei nyt ihan kaikesta sentään, mutta aika monesta. :-)
Poista