Tänään oli hyvä päivä vaihtaa treenit rauhalliseen kävelyyn. Pitkään aikaan rauhallinen kävely ei ole kuulunut sanavarastoon, mutta olipahan taas hyvä herätellä itseään todellisuuteen. Siihen, että kaikki tai ei mitään onkin oikeasti jotain mielummin kuin ei mitään. Töölönlahti, tihkusade ja musat korvilla, se oli se tämän päivän jotain, kaikki ja mitään.
Ehkä se jotain olikin hetken hengähdys, hetki kun yritti olla ajattelematta mitään. Ja siinä kun oli ajattelematta mitään, yhtäkkiä niitä ajatuksia alkoikin vain tulla, uusia ajatuksia. Ajatteli, miten kovin vihreää on tullut kovin nopeassa ajassa, ja miten samaan aikaan voikin olla niin vihreää ja niin harmaata, niin mustavalkoista. Ajatteli kuinka ne värit on kuitenkin kaikki yhtä hyviä, jos niitä vain osaa katsoa oikein. Ajatteli kaikkea tietoa mitä on ja mitä tulvii joka paikasta, ja miten sen kaikki turhakin tieto on parempaa kuin se ettei tiedä mitään. Miten raastavaa on epätietoisuus ja miten paljon sitä parempaa huonokin totuus on. Ja kuitenkin sitä totuutta ei aina uskalla kohdata vaan mieluummin jää siihen epätietoisuuteen, koska sen keskellä voi keksiä omat totuutensa.
Kun joku kysyy mitä kuuluu, siihen aina vastaa ihan hyvää. Se on se oletus, automaattinen vastaus, joka vain lipsahtaa suusta. Sen jälkeen on hyvä alkaa korjailla lausumaansa joko hyvään tai huonoon. Kuuluuko kenellekään sitten todellisuudessa ikinä vain ihan hyvää, itselleni ihan tosi harvoin. Vedän ääripäästä toiseen ja minkä tahansa tunteen tunnen täysillä. Harvinaiset zen-hetket on nautintoa parhaimmillaan, ne hetket kun kaikki on balanssissa. Ne hetket tasapainottaa kaikkia niitä muita hetkiä, kun tunnen liikaa. Tänään huomasin kuvailevani itseäni sanoilla: Otan kaiken aika raskaasti, mutta olen aina ottanut. Se on vain jotain mitä olen. Jos on jo pitkään ollut jotain, on vaikea lähteä olemaan mitään muuta. Olisiko se edes mahdollista olla jotain muuta kuin mitä on aina ollut? Onko kaikki muka oikeasti vain itsestä kiinni, pystyykö itse päättämään millainen on, mitä tuntee ja kuinka paljon? Ja jos pystyy, onko kaikki siinä tapauksessa ollut turhaa, kaikki ne ajatukset ja tunteet, jotka on käynyt läpi, ja joista on selvinnyt, mitä merkitystä niillä enää siinä vaiheessa on?
Jos olisin viisaampi
ja sydämeltäni nöyrempi
jos ajattelisin aina selkeästi
heräisin aikaisin
heräisin aikaisin
ostaisin ruusun ja toisenkin
ja sylini olisi lämmin
niin kuin vielä eilen
Jos olisin sievempi
ja luonteeltani säyseämpi
jos ajattelisin muista lempeämmin
heräisin aikaisin
heräisin aikaisin
kampaisin tukkani hienommin
ja hymyni olisi lämmin
niinkuin vielä eilen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti