Tiettekö, viime aikoina on vähän alkanut blogimaailma nyppiä. Ei niin paljon, että jättäisin tän maailman taakse, mutta kuitenkin vähintään saman verran kuin pari vuotta sitten. Silloin, kun vanhan blogin puolella pohdiskelin mm. onko kaikilla bloggaajilla elämä, minne ne vaatteet oikein menee ja miten kaikki bloggaajat näyttää aina hyvälle. Vaikka (julkisen) bloggaamisen aloitin vasta nelisen vuotta sitten, ensimmäisiä blogeja aloin seurata 2007. Ja juu, on meno vähän muuttunut niistä ajoista.
Tekstin- ja kuvanlaadun parantumiselle nostan hattua, sisällön vaihtumiselle oikeasta elämästä naistenlehti-tasolle en. Ja kun sitä se tuntuu aika paljon ja suurimmaksi osin olevan, kaikki on niin loppuun asti mietittyä, suunniteltua ja siloteltua. Kun netti on täynnä ohjeita, kuinka saada blogi suosioon. Mistä kannattaa kirjoittaa, miten ja kuinka usein. Oonpa jopa törmännyt ohjeisiin, kuinka saada instagram-profiili paremman näköiseksi, jotta saa lisää seuraajia.
Ehkä nää on taas niitä asioita maailmassa, mitä en vaan ymmärrä. Tätä seuraaja-hakuisuutta, tätä kun laikkien, lukijoiden ja seuraajien määrä määrittää ihmisen. Tai ehkä vain haen sitten blogeista eri asioita kuin muut, kun haen sitä oikeaa elämää. Siitä saatavaa inspiraatiota ja tarttumapintaa. Aitoutta. Kun kirjoiteltiin niitä näitä, ilman että joka lause oli mietitty ja suunniteltu etukäteen.
Kaikki tän postauksen kuvat löytyy blogista arki-tunnisteen alta. Koska sitä mun elämä suurimmaksi osin on, arkea. Iloineen ja suruineen, ylä- ja alamäkineen. Harvoin kultaista keskitietä. Ja koska arki on vaan iso ja aika pakollinen osa elämää, tietenkin on ihan tavoiteltavaa tehdä siitä mahdollisimman mieluista. Luultavasti kaiken sen arjen poisjäämisen takana on sen epämediaseksikkyys. Ehkä blogit sitten toimii suurelle osalle pakopaikkana siitä arjesta, mene ja tiedä. Oma arkeni ja elämäni näyttää aika lailla ylläolevalta: koulua, kotia, Moosesta ja muuta mukavaa. Ja oon aika tyytyväinen, koska tykkään niistä kaikista.
Välillä vaan tulee vähän riittämätön olo. Ei sillä, ettenkö tajuaisi blogien olevan vain pintaraapaisu ihmisen elämästä, mutta voiko jollain oikeasti olla arki niin täynnä aina onnistuneita kuvia, shampanjaa ja tähdenlentoja? Vaikka kaikki kaunis ja esteettinen onkin ihanaa, kaipaan silti enemmän niitä oikeita ja samaistuttavia blogeja, joita ennen löytyi. Niitä missä asukuvat otettiin eteisessä, juotiin rainbow-siideriä ja arki oli tavallista. Tavallista ja samaistuttavaa ja siksi hyvää luettavaa.
Jakaako joku nää fiilikset kanssani vai onko tää nykyinen sitten kaikkien muiden mielestä parempaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti