Siis, tilanteet joissa on aikaa ajatella, ei ole hyvästä. Harmi vaan, että töitä on tehtävä.
Ajattelu ei kaiken kokemuksen perusteella sovi tähän päähän. Etenkin kun (taas kerran) kuluneen vuoden mittaan ne ajatukset on olleet sellaisia turmiollisia juoksuaskelia aiheuttavia. Ei kivoja, eikä missään nimessä sellaisia mitä haluaisin päässäni tai ylinpäätään elämässäni olevan. Moneen asiaan kuulemma elämässä voi vaikuttaa, mutta ajatukset ei kuulu niihin. Ainakaan omalla kohdallani. Ne kun vain on siellä pääkopassa, halusin tai en, ja ne poistuu sieltä sitten joskus kun haluavat. Jos haluavat.
Pakko tosin myöntää, että on ne ajatukset siellä päässä nakuttelemassa, vaikkei sitä ajatteluaikaa olisikaan. Sen huomasin tänään, kun BL-vuoron aikana sain kahdet erittäin epä-mantumaiset raivarit. Kun rupes niinsanotusti vituttamaan. Sen huomasin myös siinä puolen päivän aikaan, kun totesin tekeväni vielä murhan tän päivän aikana. Se toisaalta olisi enemmän mulle tyypillistä, sainhan sentään taannoin ekalla kouluviikolla lempinimen tappajamuija.
Tässä ei liioin enää muu auta kun heittää napit korville kotimatkan ajaksi ja käydä kaupan kautta kotiuttamassa purkillinen nutellaa.
Ja sitten yrittää olla heittämättä purkkia seinään.
Ps. Tämä postaus sitten kuuluu lukea kuten Piru lukee sitä isoa kirjaa. Joka sana suoraan sydämestä, enkä muuten varmasti kärjistänyt yhtään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti