Viimeiset nelisen viikkoa on ollut aika kova tahti. Niin kova, että on pyöriny ajatuksia onko sitä kenties tullut haukattua vähän liikaa, muutakin kuin yllä olevia muffinsseja. Siinä missä viime lukuvuosi tuli mentyä vähän sieltä mistä aita on matalin, syystä tai toisesta, on tää alkanut lukuvuosi vedetty niin täysillä kuin vain voi. Syistä jos toisistakin. Vaikka tiedän tän olevan (toivottavasti) vain hetkellistä, niin kyllä sen huomaa kun 15-tuntiset päivät alkaa verottaa. Loppujenlopuksi kun minäkin olen vain ihminen.
Mistä sen sitten huomaa, sen kun vähän väsyttää?
Sen huomaa siitä, kun pitää samaa lettiä päässä kaksi vuorokautta. Ihan vaan koska ajatus uudelleen letittämisestä saa nieleskelemään kyyneleitä.
Sen huomaa siitä, kun nieleskelee niitä kyyneliä vähän joka tilanteessa. Tai sitten ihan rehdisti vollottaa ääneen.
Sen huomaa siitä, kun kahdesta samaan aikaan lähtevästä junasta valitsee sen jolla matka kestää neljä minuuttia enemmän. Ihan vaan koska siinä saa istua neljä minuuttia pidempään, tekemättä mitään.
Sen huomaa siitä, kun lätkämatsissa on pakko istua kaksi viimeistä erää. Ihan vaan koska ensimmäisen erän aikana tapahtunut seisominen, laulaminen ja taputtaminen aiheutti liiaksi rytmihäiriötä muistuttavan tuntemuksen.
Sen huomaa siitä, kun kaverin lähettämästä hölmöstä whatsapp-viestistä riittää naurua puoleksi tunniksi.
Sen huomaa siitä, kun muiden ihmisten tekemiset (tai paremminkin tekemättä jättämiset) saa näkemään punaista. Ihan vaan koska oma, jo ennestään aika painava, työtaakka lisääntyy.
Sen huomaa siitä, kun vihdoin sen yhden vapaan hetken koittaessa ei enää edes tiedä mihin sen vapaa-ajan käyttäisi. Niin sitä sitten tuijotetaan kattoa.
Vaikka kiire on melkoinen, on onneksi kaikki tekeminen ihan kivaa. Joskus jopa tosi kivaa, kunhan vaan osuu oikeat ihmiset kohdalle. Muutaman viikon päästä helpottaa ja blogia voi kirjoittaa junassakin, siinä jolla matka kestää neljä minuuttia pidempään. Ja viime syksystä viisastuneena en todellakaan lykkää yhtään mitään. Koska jos joku asia on varma, ja se on sitten ihan satavarma, niin ei tuo tuleva kevät tule olemaan yhtään ainakaan helpompi. Onneksi kahvi on hyvää ja nukkua ehtii haudassakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti