4.2.2013 kirjoitin postauksen nimeltä Too much information eli lista asioita minusta, joita ette ehkä tiedä. Tai halua tietää. Tänään piti toi postaus kaivaa vanhan blogin kätköistä esiin, kun tuli ajatus julkaista lista uusiksi - ja kertoa olenko vielä samanlainen. Alkuperäisen postauksen kirjoittamisesta on lähes neljä vuotta, joten ehkä ihminen vähän siinä ajassa muuttuu. Ja jos ei niin kai ne pysyvät luonteenpiirteet ja tavat on vain hyväksyttävä sellaisiksi, pysyviksi.
Mutta aloitetaan, lista asioita minusta - 2013 vs. 2016
Ennen:
Olen maailman laiskin ihminen meikkaamaan. Jos vaihtoehdot on nukkua aamulla kymmenen minuuttia pidempää (kyllä, olen myös nopea meikkaamaan) ja kulkea kananpyllyn näköisenä koko päivä, kuin meikata, nukun sen kymmenen minuuttia pidempään.
Nyt:
Tähän on tullut muutos, nykyään meikkaan huomattavan paljon useammin kuin ennen. Tähän vaikuttaa enimmäkseen ympäristö, koska kouluun muutenkin tykkään (ja voin) valita kivat vaatteet, joten tuntuisi tosi kummalta olla meikkaamatta. Toisaalta viime kesänä en meikannut lähes ollenkaan, eikä sekään nyt itseäni niin häirinnyt. Kananpylly-look on aliarvostettu!
Ennen:
Koen myös hirveää alemmuuskompleksia ihmisiä kohtaan, jotka jaksavat meikata ja tästä syystä näyttävätkin aina huolitelluilta ja tyylikkäiltä.
Nyt:
Enpä juuri enää jaksa tuntea alemmuuskomplekseja juuri mistään, etenkään sellaisista pinnallisista asioista, jotka on ihan täysin oman vaikutusvaltani alla.
Ennen:
Kuten ehkä aikasemminkin on tullut ilmi, olen maailman pahin ruikuttaja. Koko maailma on minua vastaan ja kaikki on aina huonosti. Päiväkirjani on tulvillaan sen sortin teiniangstia, että itsekään ei niitä pysty jälkeenpäin lukemaan.
Nyt:
Hahha, pikku-Mantu 21v. Oli se elämä rankkaa silloin. Tästäkin olen onneksi päässyt eroon, koska oikeesti ei ole maailmassa mitään rasittavampaa kuin tyhjästä valittavat ihmiset. En nyt kuitenkaan sellaiseksi pikku päivänsäteeksi ole muuttunut, mutta sanotaan että olen skeptinen realisti.
Ennen:
Aina kun kävelen yksin kadulla, istun bussissa tms. ja mietin mielessäni jotain esim aiemmin käytyä keskustelua, tai kuviteltua keskustelua ilmehdin ja irvistelen sen mukaan miten keskustelu päässäni etenee. (Tiedostin tämän yksi päivä kun satuin kulkemaan heijastavan pinnan ohi. Näytän idiootilta.)
Nyt:
Teen tätä edelleen. Ja edelleen näytän idiootilta, mitä todennäköisimmin.
Ennen:
Minulla on selitysilme. En tiedä tarkkaan millainen se on, koska harvoin selitän yksin peilin edessä, mutta sellainen kuulemma löytyy kun puhun jostain varsinkin vähän enemmän itseäni liikuttavasta aiheesta.
Nyt:
Tästä ei ole kukaan sanonut mulle pitkään aikaan, mutta voisin kuvitella selitysilmeen olevan yhä kehissä. Ainakin sanottavaa löytyy monesta aiheesta, enää puuttuu joku joka jaksais kuunnella. Heh.
Ennen:
Vihaan laittaa ruokaa ja tästä syystä ruokavalioni on päin pyllyä. Välillä tulee hyvä idea kokata jotain kuubalaista kanaporkkanapataa häränhännällä höystettynä, mutta se tapahtuu ehkä kerran kuukaudessa. Yleensä syön karkkia. (Äiti sovitaan, että et just lukenut tuota...)
Nyt:
Edelleenkään en tykkää ruoanlaitosta, mutta sitä tulee tehtyä nykyään useammin kuin ennen. Pelastuksena oon keksinyt työtasolle viritettävän iPadin ja siitä salkkarit pyörimään. Koska kaikki on hauskempaa salkkareiden tahtiin.
Ennen:
Rakastan ostella korkkareita ja olenkin hamstrannut niitä vaatehuoneeseeni ihan mukavan määrän. Valitettavasti vaan vihaan käyttää niitä ja näinollen suurinta osaa olen käyttänyt ehkä kerran (tai en ollenkaan. Money well spent.)
Nyt:
Myin kaikki ne korkkarini puoli vuotta tän postauksen jälkeen työkaverilleni, eikä uusia liioin ole hankittu. Näin viisaus karttuu iän myötä.
Ennen:
Olen maailman paras jättämään ikävien asioiden tekeminen viimetinkaan.. tai jättää tekemättä. Hyvä esimerkki lukioajoilta, kun jakson ajan nurkkaan kerääntyi tehtävien esseiden, esitelmien yms muun shaiban pino kasvoi kasvamistaan ja deadlinet oli muutaman päivän sisällä. Jätin kaiken tekemättä ja problem solved.
Nyt:
Lykkäämistä teen edelleen, mutta nykyään sillä erotuksella että hommat täytyy saada valmiiksi. Nyt vähän naurattaa ajatus miten helpolla sitä lukiossa pääsikään, kunhan vaan osasi jauhaa sitä shaibaa tarpeeksi uskottavasti.
Ennen:
Kävin Barcelonassa kesällä 2011 ja sen jälkeen päätin muuttaa sinne. Muuttoa olen tehnyt tässä puolitoista vuotta ja todennäköisesti teen myös seuraavat kymmenen. En uskalla.
Nyt:
Toisinaan muutto pyörii mielessä, mutta lähinnä sellaisina hetkinä kun tekisi vaan mieli paeta kaikkea ja kaikkia. En ehkä muuttais, nyt ainakaan, mutta pieni lomamatka ei ikinä ole pahitteeksi. Tai niin ne väittää.
Ennen:
Luen samoja kirjoja uudestaan ja uudestaan. On ihanaa kun tietää mitä seuraavaksi tapahtuu ja miten kirja päättyy. Jos aloitan uuden kirjan minun on pakko lukea muutama viimeinen sivu, että tiedän miten kirja päättyy.
Nyt:
Mikään ei ole muuttunut, paitsi se että ihan liian vähän nykyään ehtii lukea.
Ennen:
Jos nukkuminen olisi olympialaji, olisin vähintään kolminkertainen kultamitalisti.
Nyt:
Nyt jo vähintään seitsenkertainen, jos lasketaan mitali per vuosi.
Ennen:
Olen iltaihmisiä henkeen ja vereen. Aamusta alken kuljen silmät ristissä, valitan väsymystä ja suunnittelen nukkumaanmenoa kun salkkarit loppuu, mutta anna olla kun kello lyö kymmenen niin meitsillä iskee sellanen adrenaliinipuuska ettei mitään rajaa. Silloin sitten siivotaan ja pestään ikkunat ja suihkuverhot ja tehdään vatsalihaksia ja vaikka mitä.
Nyt:
Näillä mennään vielä, vaikka viime aikoina olenkin ollut tasaisen väsynyt kellon ympäri. Nukahtaminen on edelleen tuskaa, paitsi silloin kun ei ole nukkumaanmenoaika.
Ennen:
Olen äärimmäisen utelias ihminen. Kaikkien tuttujen ja puoltuttujen ja oikeastaan tuntemattomienkin ihmisten asiat kiinnostaa, tästä syystä facebook on mainio keksintö. (Voi olla, että tämän tiedon jälkeen kavereideni määrä hupenee puoleen nykyisestä..).
Nyt:
Aika vähän jaksaa nykyään stalkkailla tai miettiä muiden asioita. Omissakin tarpeeksi tekemistä.
Ennen:
Tämä seuraava on aiheuttanut monta kiusallista tilannetta.. Kasvomuistini on infernaalisen huono. Tähän kun vielä yhdistetään huono nimimuisti niin lopputulos on.. no, infernaalinen (ihana sana.)
Nyt:
Sanotaanko, että tän syksyn tuutoroitavista muistan kuuden henkilön nimen, niin että osaan yhdistää nimen henkilöön. Ja että sillä luokalla on seitsemän Jereä, mutta en osaa yhdistää nimeä ja naamaa. Eli kyllä, huonolla muistilla yhä mennään. Ja toivotaan ettei yksikään fuksi tai Jere lue tätä.
Ennen:
Olen todella hyvä suunnittelemaan asioita. Niiden toteuttaminen on aina vaan hieman hankalampaa kun se suunnittelu. Esimerkkeinä mm. kaulaliinan neulominen (aloitin lokakuussa, en ole päässyt edes puoliväliin vielä), auringonkukkien istuttaminen parvekkeelle (ehkä ensi kesänä?), joululahjojen tekeminen siskolle (joojoo, valmistuu kohta) ja tietenkin se jo mainittu, legendaarinen muutto Barcelonaan.
Nyt:
Nykyään ei paljoa muuta suunnitella kuin kouluun liittyviä juttuja ja ne on vaan pakko saattaa loppuun. Mutta vahva tuntuma on, että nyt jos lähtis jotain suunnittelemaan, niin kesken se jäis.
Ennen:
Ajattelen liikaa. Spekuloin asioita mielessäni niin kauan, että ihan pikkujutuistakin tulee älyttömän isoja ja monimutkaisia. Sitten valitan kun minua ei ymmärretä.
Nyt:
Aamen. Sillä erolla, että nykyään ajatuksissa on lähinnä vain niitä isoja asioita, enkä juuri enää jaksa valittaa siitäkään ettei mua ymmärretä. Tähtäimessä on ultimaattinen ameeballinen zen-tila, jossa en ajattele tai tunne mitään.
//
Tää oli yllättävän hauska postaus toteuttaa, ihan jo sellaisessa itsetutkiskelumielessäkin. Jos jollain on samanlaisia paljastuspostauksia vuosien takaa, niin haastan kaikki tekemään päivitetyn version! (Saa myös linkkailla tänne päin;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti