Siitä onkin jo liian pitkä aika, kun viimeksi oon otsikoinut postauksen Jiin lyriikoilla. Tämä kunnia (kunnia minulle) ihan vaan koska otsikko pitää paikkansa. Siis jossain määrin. Lähdin aamulla kouluun, oli pimeää. Lähdin koulusta töihin, oli taas pimeää. Lähdin töistä kotiin, oli entistä pimeämpää.
Kuvat on valoisilta ajoilta. Niiltä, kun söin kantarelli-pussikeittoa sängyssä, löysin aamulla vierestäni Miaun, pukeuduin mekkoon ja leikitin kummityttöä. Taisi olla sunnuntai ja eilinen, ne valoisat päivät.
Söin tänään aamupalaksi irtokarkkeja, eilisen jäämiä. Menin tenttiin, joka keskeytyi pelastautumisharjoitukseen. Niitä pelastautumisharjoituksia on harva se viikko, meidän koulun turva-opiskelijat on ilmeisimmin melko virkaintoista porukkaa. Se kokoontumispaikalla värjötelty varttitunti olikin päivän ainoa hetki kun näki valoa. Vaikka se valokin on pelkkää harmautta.
Töiden jälkeen päädyin kävelemään jonnekin tuntemattomalle kadulle, koska bussi menisi kahdeksan minuuttia aiemmin kuin se läheltä menevä bussi. Matkalla pysäkille mietin onko tässäkän mitään järkeä, lähteä kohti tuntematonta kahdeksan minuutin takia. Oli siinä, kävi ilmi. Kampissa pois jäädessäni tajusin kellon olevan vasta aika vähän. Niin vähän, että siinä toisessa bussissa olisin istunut vasta kolme minuuttia.
Aamupalairttarit sai janoamaan sokeria. Vähän ehkä myös edellinen ateria, jonka olin nauttinut puolen päivän aikaan. Huijasin karmaa ja ostin muka-terveellisen proteiinipatukan. 180 kaloria, piilosokeria, eikä edes hyvää. Omatuntokin vaimeni vain hetkeksi. Money well spent.
En ole ihan varma mikä oli tän postauksen punainen lanka ja minne se katosi. Ehkä jonnekin sienikeiton ja Miaun väliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti