Eilen oli aika huikea päivä. Ja aika tunteikas, monellakin tapaa. Vaikka lomalla oli kivaa, kouluunkin oli ihan kiva palata. Etenkin, kun alku on aika iisiä, tuutorihommia ja oman opiskelun osalta lähiopetusta vaan parina päivänä viikossa, näin alkuun. Jo ennen opiskelujen alkua päätin, että mä haluan tuutoriksi kun se aika koittaa. Lähtökohtainen ajatus hommaan ryhtymiselle oli uusiin ihmisiin tutustuminen, fuksiaiset ja ryhmäyttäminen sekä tietty omien frendien kanssa hauskanpito siinä ohella. Ei vaan kaikki taas mennyt ihan niinku elokuvissa. Tai ehkä menikin, komediassa. En päässyt tuutoroimaan oman alani opiskelijoita, niiden omien kavereideni kanssa ja kaiken lisäksi uudet fuksini opiskelee alaa, josta en voisi vähempää tietää. Myöskään tuutorikollegoitani en tuntenut etukäteen ja myönnettäkööt, että koko kesän venailin koulun alkua vähän mitähän tästäkin tulee -asenteella.
No, voin kertoa, että hyvä siitä tuli. Eilen ryhmäytettiin porukka ja olipa muuten aika palkitsevaa nähdä sen ryhmäytyksen tulos. Eikä siinä auta, vaikka miten niiden omien luokse kaipaisinkin, muu kuin ottaa se mitä on annettu. Ja uskoa, että siitä tulee aika helkkarin hyvä. On tullut tutustuttua, yritetty painaa nimiä ja naamoja muistiin ja naurettua kaksin kerroin. Ei paha siis ollenkaan.
Superhauskan iltapäivän ja alkuillan jälkeen feidasin kapakkaan suuntaavan porukan ja lähdin viettämään viimeisiä hetkiä yhden rakkaan kanssa. Tää yksi lähtee muutaman sadan kilsan päähän opiskelemaan. Lähtö on ollut tiedossa jo kauan, mutta ei sitä ole osannut sisäistää ennenkuin se oikeasti on kohdalla. Siinä sitä sitten oltiin lämpölampun alla, stobet edessä ja kyyneleet poskilla. Ja hetki meni, ennen niiden kyynelten loppumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti