Rocky Road // Unicorn Vomit Edition

Meillä duunissa elää vahva lomapullaperinne. Kesät on tuonut mukanaan vaatimattomat vähintään viisi lisäkiloa ja parhaimmillaan sitä lomapullaa tuodaan useana päivänä viikossa. Lomapullat on myös oleellisia työsopparin päättyessä ja se päivä meikämantulle koitti tänään. Tai no, soppari päättyy sunnuntaina, työt tänään.

Viime kesästä viisastuneena päätin tehdä jotain juustokakun ja valmispullan välistä. Vika päivä on sen verran merkittävä, että se ansaitsee vähän enemmän kuin pullavaa, totesi Mantu kun lomapullaa suunnitteli. Koska viime kesän juustokakkuepisodi päättyi juustokakuttomaan kahvipöytään ja kotiin jääneeseen, vaaleanpunaiseksi värjättyyn kissaan (ehjä irtopohjavuoka ja liivatteen käyttö on täysin yliarvostettua.), oli keksittävä plan C.  

Uunittomuus omalta osaltaan vaikeuttaa jo muutenkin vaativia leipomis-prosesseja. Jos joku lomapullalajike on niinsanotusti idioottivarma, niin se on Rocky Road. Ja koska perinteistä versiota on tehty jo tarpeeksi usein ja koska oon hullu yksisarvisnainen, päätin viedä homman ihan uudelle levelille. Homman nimi on valkosuklaa, homman nimi on elintarvikevärit. Jottei tarinasta liian tylsä tulis, niin pakkohan se on myöntää ettei ihan mennyt kuten ne sata jänistä. 

Suklaan sulattaminen vesihauteessa. Asia, jonka jopa minä osaan. Tässä tapauksessa syytän siis valkosuklaata, joka käyttäytyy ilmeisesti vähän eri tavalla kuin se perinteinen suklaa. Siinä missä tavallinen maitosuklaa muuttuu juoksevaksi, valkosuklaa muistutti enemmänkin taikinaklöntsää.

En antanut tän häiritä paria mojovaa kirosanaa enempää. Klöntsä astiaan karkkien päälle ja armotonta tasottelua, että se vähän levittyis. Suklaan sulatin kolmessa erässä ja värjäsin joka erän eri värillä. (Tästä eteenpäin taidankin harjoittaa kaiken ruoan värjäämistä, kolmesta eilen korkatusta väripullosta kun on käytetty yhteensä se kuusi tippaa.) Vikasta, eli vaaleanpunaisesta erästä, osa onnistui sulamaan juoksevaan muotoon. En tiedä oliko syynä sulatettavan suklaan määrä vai joku lämpötilajuttu, mutta viiden palan verran sain sellaista lopputulosta mitä alunperin hainkin - ja sitten palattiinkin takaisin siihen klöntsä-muotoon. 

Lopputulos kuitenkin näytti suunnilleen siltä miltä pitikin, eli yksisarvisen oksennukselta, ja hyvin palaset katosi duunikavereiden kitaan. Toi äärimmäisen esteettinen tarjoilukulho kruunaa koko kattauksen. Tulipahan taas ylitettyä itseni ja Mooseskin on edelleen valkoinen.