Sain kaksi palovammaa. Mutta ihan pientä vaan, sellaista sormeen mahtuvaa. Toivuin näistä onneksi noin vuorokaudessa, eikä tapahtuneet herättäneet sen syvempiä traumoja. Mitä nyt vastaisuudessa osaan varoa lämpökaapissa tunnin viruneita lautasia ja hellan ympärystä.
Yksi lautanen räjähti. Tapaus yhdistyy toiseen palovammoistani, mutta kieltäydyn ottamasta täyttä vastuuta räjähdyksestä. Oikeastaan se ei ollut ollenkaan vikani, satuin vain olemaan väärään aikaan väärässä paikassa.
Neljäntenä päivänä saatiin ultimate-BFF:ni keittiöön kanssani. U-BFF on vähän omimmilla laitumillaan keittiössä, toisin kuin allekirjoittanut, ja olikin hienovaraisen kiinnostunut toimintatavoistamme teemaviikon suhteen. Ei taidettu olla niin kovin sen femman perään, nimittäin noin 98% kysymyksistä vastasin "ei me tollasia olla mietitty?!"
Yksi arviointikriteeri projektissa oli ammatillisuus. Meidän reseptit oli kirjoitettu käsin ruutupaperille, paniikkitilanteissa (80% ajasta) kiroiltiin kuin merimiehet ja oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus tyhjentää pursotinpussien loppusisältö suuhun, omaan tai toistemme.
Resepteistä puheenollen, ne alkuperäiset reseptit ikäänkuin katosi viikonlopun aikana. Niin ne sitten kaivettiin esiin whatsappin kätköistä. Ja siinä muffinssiohjetta puhtaaksi kirjoittaessa tuli ihan pieni kirjoitusvirhe, sellainen yhden kirjaimen. Suolamäärä nimittäin kasvoi 0,5 teelusikallisesta 0,5 desilitraan. Oli, tota noin, aika... Suolasta.
Saatiin asiakaspalaute, että tarjoilijalla oli kuulemma liian lyhyt hame. Makuasioita kai nämäkin.
Neljäntenä päivänä sain ylennyksen: luvan koskea pursotinpussiin. Soppakauhakielto sen sijaan päti koko viikon.
Sain kahdet hyvin Gordon Ramsaymaiset raivarit. Yhdet syystä että joku viheliäinen ihminen oli varastanut meidän sakset. Toiset siksi, että huomasin jonkun *tähän rumin sana minkä keksit* laittaneen muovisen lihalaatikon pakkaseen meidän pellin päälle. Pellin, jolla sijaitsi jälkkäriä varten askarrellut valkosuklaiset lumihiutaleet. Ei kai siinä, järjen käyttö on täysin yliarvostettua.
Vaikka olikin katastrofin aineksia kerran jos toisenkin, oli meillä ainakin ihan hauskaa. Läpän meni toistaan huonommiksi päivä päivältä ja huumoria riitti. Kaikilla ei riittänyt: keittiömestari kävi ensimmäisenä päivänä kertomassa meille, ettei alkukeitto kuulemma ole keittoa nähnytkään. Sen jälkeen tyyppi piti turvallisen kymmenen metrin välin sekä meihin että meidän keittiöön loppuviikon ajan.
Viimeisen päivän aamuna palaverissa kyseltiin fiiliksiä menneestä viikosta ja sen päättymisestä. Olin tainnut vähän liikaa hengitellä uunihöyryjä, kerroin nimittäin fiilisten olevan haikeat, eikä elämällä ole enää tarkoitusta. Oli kuulemma hyvin hyvin huolestuttavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti