Vuosi tai pari sitten blogeissa kiersi naked truth -haaste. Tai joku sen kymmenistä variaatioista, onhan sama haaste tainnut nousta pinnalle tasaisin väliajoin blogihistoriassa. Silloin vuosi tai pari sitten osallistuin. Räpsäsin kuvan meikkaamattomasta naamastani, kaikkine kauheuksineen. Vaikka tuskin kukaan mitään uutta näki, tais olla sitä aikaa kun meikkasin lähinnä viikonloppuisin baariin.
Tänään puolivahingossa uusin haasteen. Ilman tosin mitään ajatusta, lähinnä halusin hyödyntää aamun valonsäteet. Nykyään meikaan aika paljon useammin kuin silloin vuosi pari sitten ja suhde omaan naamaan on heitellyt vuoden aikana. Onneksi ollaan jo tyynemmillä vesillä ja onneksi se naama on loppujen lopuksi ollut suurempi ongelma muille kuin itselleni. En tiedä oliko se suotuisa aamuvalo, muutama vapaapäivä vai niiden vapaapäivien meikittömyys, mutta teki hyvää. Ottaa kuvia ja todeta että tolta mä nyt vaan näytän.
Oli myös hassua, kun ekaa kertaa elämässään katsoi itseään ikäänkuin uusin silmin. Aina sitä on mulle hoettu, miten oon ihan isin näkönen. Ja myönnettävähän se on. Tänään yhtäkkiä löysin itsestäni myös vähän äitiä. Äitiä, jolta oon tähän asti luullut perineeni vaan huonon tasapainon.
Kotipäivät ei ole ihan my cup of tea. On vähän liikaa ajatella, ajatella ja syväanalysoida. Onneksi enää huominen, sitten pääsee takaisin oravanpyörään. Siihen tuttuun ja turvalliseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti