Eilen ennen iltavuoroa kävin katsastamassa kaverin uuden kämpän. Töihin lähtiessä lisäsin reittiopaan määrittämään kävelyaikaan viisi minuuttia lisää, todeten kaverille:
"ihan vaan jos nyt sattuu jotain".
Tästä vähän havahduin nykyiseen ajatusmaailmaani, joka aika hyvin kiteytyy tohon lauseeseen. Oon vähän turhan varuillani ja näen niitä sattumuksia kaikkialla. Varsinkin siellä missä niitä ei ole. Entisen laput silmillä -ihmisen tilalle on siis tullut vähän turhan tiedostava tyyppi.
Perusluonteeltanihan mä olen melko skeptinen ja toki siperia on myös opettanut, ettei aina kaikki mene niinkuin ne sata jänistä. Etenkään sellaiset jutut, joihin liittyy muitakin ihmisiä. Niihin juttuihin omalla logiikallani on ihan järkevääkin varautua, mutta mitäs sitten kun pelkän yhden viiden minuutin kävelymatkan kohdalla päässä pyörii kymmeniä kauhuskenaarioita, mitä kaikkea voikaan sattua? Tää taitaa olla se hetki, kun vois laittaa ne laput takasin silmille. Vähän pimeäähän se oli, mutta elämä sentäs oli vähemmän tuskaista.
Ja tosiaan, se viiden minuutin ylimääräinen kävelyaika kostautui viiden minuutin ylimääräisenä odotteluna. Maailman lämpimin talvitakki päällä, sisällä. Eikä todellakaan sattunut yhtään mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti