Mulla on vähän vinksahtanut huumorintaju. Yleensä mitä kamalampi juttu ja sellainen, jolle ei todellakaan sais nauraa, saa mut nauramaan. Joskus saatan myös nauraa viikkokausia jollekin jutulle, joka ei missään määrin ole hyvä juttu, eikä edes hauska, mutta se on vain heitetty tilanteessa, jossa mikä tahansa naurattaa.
Oon ihan äärimmäisen eläinrakas ihminen. Tai no, niin eläinrakas kuin voi lihaa syövä ihminen olla. Pelkästään saman päivän aikana saatan kertoa haluavani noin viisi eri eläintä ja oon ihan vakuuttunut, että saisin ne kaikki mahtumaan mun kahdenkymmenenyhden neliön yksiöön. Ja että onnistuisin kasvattamaan jääkarhuvauvasta ihmisiä rakastavan ison jääkarhun.
Juu, niinkuin joskus ruka-postauksessa kerroin, lautailun oppimisessa porkkanana toimi porot. Kyllä, porot. Oli aivan törkeen söpöjä, niin söpöjä, että vikana päivänä oli pakko tulla niiden aitauksen viereiselle nuotiolle grillaamaan vaahtokarkkeja. Ja vähän rapsuttelemaan ja ottamaan selfieitä.
Mitä yhteistä sitten on vinksahtaneella huumorintajullani ja poroilla?
No, juurikin se mähaluunkaikkimaailmaneläimet. Viisi päivää nimittäin höpötin poroista ja miten kovin tahtoisinkaan yhden lemmikiksi. Kuitenkin illallis-menuni näytti tältä...
Ristiriitaista? Kenties. Mutta ihan oikeasti, ruokalistan suunnittelijalla on täytynyt olla yhtä outo huumorintaju kuin mullakin, nimetä nyt poro-pizza Rudolfiksi.
Nauran tätä edelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti