Tiedättekö ne huonot aamut, ne sellaiset kun vähän kaikki on vinksallaan? Kun on nukkunut vähän huonosti ja kun muutenkaan ei jaksaisi oikeen mitään. Kun poljet töihin vastatuulessa ja puolivälissä matkaa tulee vielä kohdalle työmaahelvetti. Kun on liikaa aikaa ajatella ja se kaikki eskaloituu kolmion takaa pyörätielle pysähtyvän roska-auton kohdalla. Siitä sitten löydät itses, keskiviikkoaamuna ennen kello yhdeksää, näyttämästä keskisormea roska-autolle.
Onni onnettomuudessa, että olin matkalla töihin enkä kouluun. Koulussa yritän kuitenkin edelleen pitää edes jonkinmoista mainetta yllä (todennäköisesti turhaan), duuniin taas voin mennä luontaisemmalla tyylilläni. Eli marssin paikalle, julistin vihaavani maailmaa, autoja, ihmisiä, roskia, katukiviä ja, no, kaikkea. Onneksi on sattunut saamaan kivoja työkavereita ympärilleen, jotka jaksaa piristää, lohduttaa ja myötäelää. Ainakin vielä tässä vaiheessa, kun pestiäni on kestänyt kokonaiset kolme päivää. Kattellaan sitten loppukesästä uusiksi.
Kadonneen postiivisen mieleni löytämiseksi kaivoin kuva-arkistoista hyvänmielen-kuvia. Sellaisia, joissa joko olen iloinen tai vaihtoehtoisesti joiden ottohetkellä olen ollut iloinen tai joiden sisältö muuten vaan tekee iloiseksi. Hyvien asioiden miettiminen on melkein parasta olemassa olevaa terapiaa, edelle menee ainoastaan se ihan oikea terapia. Ja aidatussa tilassa makoileminen kymmenen koiranpennun kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti