Olo on kuin otsikossa ja ihan kirjaimellisesti. Otsikko olisi myös voinut olla Viikonloppu kuvina, sen verran hyvin koko kolme päivää sain noihin tiivistettyä. Kahvia, huonosti nukuttuja yöunia (vaikken edes lähtenyt minnekään remuamaan) ja rentoilua. Yritin, siis ihan oikeasti yritin, saada koulutehtävien pinoa pienenemään, mutta aika huonolla menestyksellä.
Mitä pidempään lykkää jonkin asian aloittamista, sen vaikeammaksi se alkuun pääseminen tulee. Puolentoista viikon päästä häämöttävä deadline kolkuttelee mielen perukoilla ja ärsyttävä pikkupiru istuu olkapäällä kuiskimassa korvaan ilkeyksiä. Lopulta sitä löytää itsensä tilanteesta, kun sanoja ei vain tule. Kun ei enää edes tiedä mistä aloittaisi.
Päätin aloittaa blogista, kun kerran tännekin edes alkeellisimman tuotoksen aikaansaaminen tuntuu ylitsepääsemättömältä. Olen aina ollut sitä mieltä, että jos sanoja ei tule, on vain parempi odottaa niitä. Mutta mitä sitten, kun ei ole enää aikaa odottaa? Ehkä ainoa keino on vain alkaa kirjoittaa, ihan sama kuinka huonoa tekstiä ja vääriä sanoja tuleekaan. Kun pääsee edes alkuun, on kaikki helpompaa.
Tarttisin oikeasti jonkun opiskelijaelämän personal trainerin, sellaisen joka ruoskisi tekemään jotain ja potkisi perseelle silloinkin kun tuntuu ettei jaksaisi.
On tehnyt ihan hyvää olla viikonloppu ihan vaan kotona. Vaikka, kuten sanottu, mitään kovin järkevää en ole aikaan saanut niin ainakin on tullut vähän levättyä. Paitsi toissayönä, kun Mooses veti niin hirveää rallia koko yön, että nukuin maksimissaan puoli tuntia putkeen.
Tänään lähdettiin kaverin kanssa aamulenkille kello yhdeksän ja tuntia myöhemmin aamupalaa syödessä iski aika nostalginen fiilis. Koko viime syksy harrastettiin sunnuntaiaamutreffejä töölönlahdella, jonka jälkeen mentiin kaverin luo aamukahville ja -puurolle. Tähän melkein voisi taas tottua.
Varasin äsken pyykkituvan muutamaksi tunniksi, loppupäivän aion olla tehokas. Tehokas ja vastuuntuntoinen aikuinen.
Blääh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti