Ihan oikeasti hei, nyt jotain rotia tähän touhuun! Lukioaikaisista huomenna deadline ja oon melkein jo alottanu -tilanteista traumatisoituneena kuvittelin olevani nykyään fiksumpi. Tai edes vähän vastuuntuntoisempi. Mutta ei kun ei. Deadline on ollut tiedossa seitsemän (7) viikkoa, joista viimeiset kolme oon melkein jo alottanu. Tällä hetkellä tilanne on seuraava: viidestä sivusta kolme valmiina, viidestä vaaditusta lähteestä puuttuu kolme, lähdeviitteet on todennäköisesti päin poronpyllyä ja en edes itse ole ihan varma mistä aiheesta olen kirjoittanut.
Lukioaikainen minäni olisi tässä vaiheessa tehnyt jotain luovaa. Kuten jättänyt koko paskan tekemättä. Tai klikannut itsensä ulos koko kurssilta. Tai parin viikon päästä sanonut maikalle palauttaneeni koko esseen jo monta viikkoa sitten ja todennut, että maikka varmaan itse on sen hukannut.
Mutta nykyään... Sanotaanko, että tää aikuisena oleminen on myös sieltä poronpyllystä. Kun ei vaan voi enää toimia noin, on vain otettava vastuu teoistaan (tai tekemättömistään) ja toivottava parasta. On tässä onneksi vielä kakstoista tuntia aikaa.
Mutta mutta. Tänpäiväinen kuinka luistaa kouluhommista sujui mukavissa merkeissä! Puolenpäivän aikaan serkkunen tuli juomaan kahvia, rapsuttamaan Moosesta ja vaihtamaan kuulumisia. Iltapäivästä lähdin shoppailemaan ylväässä yksinäisyydessäni (kahden miljoonan tuntemattoman ihmisen kanssa siis) ja sain ostoslistalta muutamat jutut ruksittua pois. Ostossaaliiseen palattakoot myöhemmin.
Kotiutumisen jälkeen ruoskin itseäni parin tunnin ajan tarttumaan poroa sarvista ja hakkaamaan sitä esseetä, kunnes lähdettiin perheen kanssa ulos syömään. Nyt lienee sopiva hetki mainita, että söin poroa, siitä kaikki nuo poro-viittaukset. Matkalla kotiin muut totesi, että kohtahan on jo nukkumaanmenoaika. Minä siinä totesin, että kohtahan on jo esseenkirjoittamisaika. Kello oli varttia vaille kymmenen.
Ei nukuta ens yönäkään, ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti