Minä vs. Maailma

Heeeei, I'm alive!

No ei kai siitä viime postauksesta niin pitkä aika ole, eihän? Viikko, niinkuin kaikki muutkin tän syksyn viikot, on mennyt nopeammin kuin on ehtinyt kissaa sanoa. Tai koiraa. Tai palohälytintä, puunlatvaa tai pizzaa. Koira on tiistailta, palohälytin keskiviikolta, pizza torstailta. (Kissa on jokapäiväinen.) 

Jos aloitetaan siitä pizzasta, koska voi jumpe. Neljä juustoa. Enemmänkin olis mennyt, jos se minusta kiinni olis. Ei ollut. Vanha läppä; muut syö Spaghetti Bolognesea juustoraasteella, minä syön juustoraastetta Spaghetti Bolognesella. 

Tällä viikolla on taas maailmankaikkeus hyökännyt mua vastaan. Tai vähintään ruotsin tentti. Ja yksi palohälytin. En sen ruotsin suhteen muutenkaan liikoja toivonut, mutta herää kyllä väkisinkin kysymys miten läpipaska ihminen olen, kun en pääse yhtä tenttiä läpi. Tenttiä, jossa sai käyttää LUNTTILAPPUA. Niih, miettikääs sitä. Lopullinen prakaaminen kävi kyllä tänään kertaustunnilla, kun kovaan ääneen ihmettelin miten ruotsalaiset itsekään voi osata puhua ruotsia?! Sen jälkeen aloin (yhtä lailla kovaan ääneen) miettiä monelta lähibaarin happy hour alkaa. No joo, vähän liioittelin. Tiedän, että se on neljästä viiteen. 

Minä vs. Maailmankaikkeus vol 2 oli palohälytin. Kyllä, palohälytin. Tiedän etten ole kovin toivottu vieras omassa keittiössäni (keittiön mielipide), mutta nyt meni jo vähän liian pitkälle. Niin ja näin toimiva hella, räjähtävät kokislasit ja vaaleanpunaiseksi värjäytynyt Mooses, ne on kaikki vielä ihan okei. Mutta se, että pitkän (kahden ja puolen tunnin) koulupäivän jälkeen, yrittäessäni vain keittää pari kivaa kupillista kahvia, alkaa palohälytin raikaamaan. Ilman mitään järkevää syytä. Eikä siinä muuten, mutta en uskaltanut laittaa sitä enää paikalleen kun lähdin taas liikkeelle, päässä pyöri vaan kauhuskenaario ilman mitään järkevää syytä huutavasta palohälyttimestä, naapureiden auki murtamasta ovesta ja Mooseksesta, - joka todennäköisesti nukkuisi vaan onnellisena ja autuaan tietämättömänä tästä kaikesta. 

Taisin kadottaa tämän postauksen punaisen langan jonnekin tuonne neljän juuston sekaan. Toki olettaen, että tässä joku punainen lanka edes alunperin oli. 

Ehkä teki vain mieli höpötellä, valittaa kurjaa kohtaloa ja jakaa pari kuvaa.

Ja kurjista kohtaloista tuli mieleen parit keskustelut muuan virkamieskollegan kanssa, kun taas yhden rattoisan työpäivän viihdykkeeksi valittelin kyseiselle virkamiehelle kovaa onneani aiheesta X. Vastaukseksi sain mairean hymyn ja kehotukset odottaa sitä päivää, kun kotona on puoliso, kolme lasta ja koira. Sitten vasta ymmärtää miten vaikeaa elämä voi olla. 

Eikä siinä muu enää auttanut, kun kehottaa arvon kollegaa kokeilemaan elämää samassa asunnossa kuuron kissan kanssa ja kaksi viikkoa ilman vessan ovea. Siinä sitä karaistuu, jos jossakin.