Juhannusyössä on taikaa, ne väittävät. En tiedä oliko se taikaa vai pelkästään sydämen ympärille lämpöpeitteeksi kääriytynyt punaviini, mutta siinä, kokon lämmössä ja kaikessa hiljaisuudessa, oli hetken hyvä olla. Ihan tosi hyvä.
Ne sellaiset hetket on juuri niitä, joita elämässä pitäisi vaalia. Jos jäljelle jää muutama hyvä valokuva, jotka nostaa lämmön tunteen mieleen ja ihan pienen hymyn huulille, ei olla kovin pieleen menty. Paitsi siinä, kun pitäisi olla miettimättä mitä pitäisi tehdä ja vain yksinkertaisesti tehdä se. Isi-pääte laskee liikaa painoarvoa kaikelle muulle ja kaikille muille, muiden vaikutukselle. Kun lopulta sekin mitä tunnen, kun näitä kuvia katson, on vain omassa päässä. Itsestäni kiinni, eikä kenestäkään muusta. Tai niin sen ainakin pitäisi olla.
Kuten säätilassa ja elämässä muutenkin, eilinenkin oli vain tyyntä myrskyn edellä. Sekin pitäisi lopettaa, se myrskyn pelkääminen. Se tulee jos tulee, joskus se vain kestää pidempää. Seuraako sen jälkeen tyyntä, poutaa vai uusi myrsky, se selviää sitten ajallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti