"Oi, onpa ihana!"
"Sovita sitä."
"En mä viitti, kun ei kuitenkaan oo rahaa ostaa."
"Eiku sovita nyt."
"En mä..."
"Sovita sovita sovita..."
"Ää tää on kyl ihana."
"Tykkäätsä siitä?"
"No tykkään!"
"Noni, mä ostan sen sulle."
Ja niin hän nappasi sen kädestä, vei kassalle, maksoi, ojensi mulle ja hymyili.
"Sä oot hullu! Sä olet hullu, oikeesti! Sä oikeesti ostit sen..."
Tarinan opetus oli tämä: jokaisella, siis jokaisella, pitäisi olla tällainen ystävä. Ei siksi, että se joku ostelisi sulle asioita vaan siksi, että se joku välittää. Se joku haluaa ilahduttaa sua aivan vilpittömästi ja tulee onnelliseksi, kun näkee sun hymyilevän. Haluaa vain parasta ja tekis mitä vaan puolesta.
Siinä sitä sitten oltiin, uusi vaate käsivarsilla ja huulipunan jäljet poskessa. Ehkä muutama kyynel silmäkulmassa, suurta rakkautta sydämessä ja maailman paras muija vieressä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti