Mitä vaatteisiin tulee, luotan mustan olevan uusi musta. Jos vaatekaapista (tai siis lipastosta) jotain värejä löytyy, on nekin aika maanläheisiä. Tykkään simppelistä ja yksinkertaisesta, sellaisesta johon on helppo lisätä mitä vain.
Kuitenkin joka kesä koittaa se aika, kun ihan vallan villiinnyn. Silloin päälle eksyy jos jonkinmoista värioksennusta, yleensä shortsien muodossa. Koska uskolliset värioksennusshortsini kahden kesän takaa koki tässä taannoin viimeisen retkensä (poiccicsen suureksi riemuksi), tuli aika ostaa muutamat uudet tilalle. Ihan vaan siltä varalta, että ne shortsikelit vielä tekis comebackin tän kesän aikana.
Lähdettiin tänään frendin kanssa shoppailemaan. Kesäduunien ekana viikkona tein kesäshoppailulistan, jolta löytyi kaikkea niinkin realistista kuin laihentavat farkkushortsit. Paljon mua varoiteltiin, että sellaisia saattaa olla vaikea löytää - ja niinhän niitä sitten olikin. Sovituskopissa paahtuessani uskottelin itelleni, että enhän mä muutenkaan ole farkkushortsimimmejä. Mä olen värioksennusshortsimimmejä. (Siinä vasta sanamonsteri.) Kahdet lähti kassan kautta mukaan, eikä ne nyt edes niin oksut ole.
Kukkatoppi oli vaan tosi söötti ja valkoinen paita herätti kanssashoppailijassa suurta hämmennystä. Kanssashoppailija omistaa valkoisia paitoja enemmän kuin Mooses karvoja, mutta ainut kerta kun on mut tainnut nähdä valkoisessa, oli syksyiset halloween-bileet. Ja siellähän esitin yksisarvista... Vähän jäin empimään paidan kanssa, onhan valkoinen paita kuitenkin sen verran radikaali ostos. Kaverin lupaus opettaa parhaat tavat kaataa aamukahvit rinnuksille sai mut kuitenkin toisiin aatoksiin. Jos ihminen, kenet olen ekana koulupäivänä nimennyt Kahviläikäksi, kannustaa ostamaan valkoisen paidan, niin piru vie - minähän ostan!
Kaikki vaatteet omaa sukuaan Monki, kuvat laatuaan peruna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti