Kuvia muutaman viikon takaa, koska tbt. Ja koska sain vihdoin uuden piuhan läppäriin, jossa kuvat on maijailleet viimeisen kuukauden. Piuha on vasta kolmas laatuaan, kaksi aiempaa otti vähän hittiä. Mooseksen hampaista.
Kuvat ei taas varsinaisesti liity aiheeseen, mutta tuona nimenomaisena päivänä mietin miksen ole käyttänyt hattua kertaakaan tämän vuoden aikana. Syy löytynee ilmastosta ja tuulisuuslukemista, tai sitten vain ihan siitä etten muutenkaan ole liioin jaksanut pukeutumiseen panostaa. Pandakarhumeikitkin lätkin naamaan ihan vaan photoshootteja varten.
Tänään mietin miksi aina silloin kun pitäisi sanoa jotain, ei saa sanaakaan suusta. Ja silloin kun pitäisi olla hiljaa ja nimenomaan sanomatta mitään, niin sen aivan varmasti möläyttää. Miten kaksi ihmistä voi olla puhuvinaan samasta aiheesta, mutta kuitenkin kummankin käsitys siitä eroaa täysin toisen käsityksestä. Miksi suuttumus jotain toista kohtaan aina kääntyy kuitenkin itsesyyttelyksi ja vikojen etsimiseksi itsestään. Miten voi joku asia olla samaan aikaan maailman helpointa ja mutkattominta, ja samalla kuitenkin vaikeaa ja täynnä mutkia. Kuinka hirveän paljon voi haluta vaan juosta karkuun ja elää edes hetki tietämättä mitään todellisuudesta. Miksi aina kun yritän näyttää mukavalta ja helposti lähestyttävältä, todellisuudessa vedän naamalle parhaimman kirvesmurhaaja-ilmeeni. Miten voikaan olla niin lopussa, että laskee jo minuutteja loman alkuun.
1074 minuuttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti