Pakko se on myöntää: ennen viime elokuista Rodoksen reissua en ollut eläessäni koskenut snorkkeleihin. Ja kun sinne reissulle poiccis halusi ostaa mulle snorkkelit, olin lievästi sanottuna epäluuloinen. Mitä hauskaa on lillua vedessä, hengittää putken kautta ja tuijotella merenpohjaa?
Sitten myönnyin ja ostettiin ne snorkkelit. Mentiin sinne Rodokselle. Snorklattiin.
Olin aika mennyttä muijaa, about ekan puolen tunnin jälkeen.
Täällä Mauritiuksella on vieläkin paremmat näkymät, siellä veden alla. Kalaa on jos jonkinmoista ja käteen on ilmestynyt lisäksi GoPro. Ainoa, mikä Rodoksella oli paremmin, oli merisiilikanta. Tai enemmänkin merisiilien asuinsijat.
Nimittäin: menneen muijan lisäksi musta tuli merisiilimuija. Crazy Merisiili Lady.
Rodoksella ne oli kivien päällä, alla, kyljessä. Näkyvillä. Ja niitä oli paljon. Mauritiuksella ne on piilossa, asuvat koralliriutan koloissa. Tätä pettymystä vähän kompensoi jättimerisiilit, jotka täällä asuu. Toi kuvassa näkyvä on yksi niistä.
Pikkuhiljaa on alkanut sukeltaminenkin kiinnostaa. Mutta ei kuitenkaan vielä, sen verran jännää toi pelkkä snorklaaminenkin välillä on. Ainakin tänään, kun yksi kalakaveri oli vähän turhan tuttavallinen. Tuli lähelle ja puski kameraa. Tuttavallisesti.
Edessä on vielä kolme kokonaista päivää ja toivon mukaan ainakin muutama kiva snorklausreissu vielä edessä. Ja lisää kivoja kalakavereita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti