13

Rästipinon jatkaessa kasvuaan on ollut pakko keksiä entistä luovempia ratkaisuja sen kimppuun käymisen välttelemiseksi. Yksi tällainen oli yölliset valokuvaussessiot, joita aloin toteuttaa pitkän päivän jälkeen kotiuduttuani. Harmi vaan, että muuten niin hyvän päivän päätteeksi iski se mikä lienee yleistä, kun on perjantai ja 13. päivä: epäonni. Tai jos ei suoranaisesti epäonni, niin ainakin vastoinkäymiset. Minä vs. Maailma. (Tässä tapauksessa maailma=teknologia.) Siellä ne kuvat kuitenkin on, takuuvarmassa jemmassa. Koneen kätköissä. Ja mun puolesta pysykööt siellä kunnes onni taas kääntyy ja saan suoritettua How to use my MacBook -kakkoskurssin. (IT-tukihenkilö, tiedän että luet tätä. Vink vink niinku...) Puhelinlaatuinen kuva Mooseksesta saakoot kelvata & let's call it a night. 

Kaiken kaikkiaan tänään oli aika hyvä päivä, noin niinkuin epäonnenpäiväksi. Viime viikot piinanneeseen väsymykseen kävin etsimässä apua apteekin vitamiinihyllyn ääreltä ja tällä hetkellä tossa tiskipöydällä mua tapittaa jos jonkinlaista purkkia ja pilleriä. Ihan tosi kovasti toivon niiden auttavan, en meinaan oo yhtään varma paljon mun sisäelimet enää pystyy kofeiinia käsittelemään. (Lisäks bulgarian jäljiltä munuaiseni taitaa edelleen olla jossain tuolla olkapään tienoilla. Ajattelin niiden syksyn kuluessa palaavan omalle paikalleen. Olin väärässä.) Vitamiinien kanssa kassalla meni hetkellisesti pasmat sekaisin, kun näin sen loppusumman. Sitten aloin kelata tätä kieroutunutta maailmaani, kun jostain omaa hyvinvointia (toivottavasti) edistävästä ostoksesta tulee morkkis, mutta saman summan kuluttaminen approilla onkin sitten ihan jees. Logiikkaa? Ei ole. 

Mentiin frendin kanssa vetämään sushiöverit. Tai ehkä wasabiöverit olis oikeampi ilmaus. Tosi sosiaalista puuhaa toi syöminen, molemmat lappas vuorotellen suuhun sellasella wasabikuorrutteella höystetyt kalariisipalat, että meni ihan itkuksi koko homma, taas vaihteeksi. Maailman paras fiilis ja tähän sydänsilmäemoji. Muisteltiin menneitä, niinkuin meillä on tapana ja puoli tuntia jauhettuani aiheesta, kuinka säälittävä oon, tajusin että oonkin muuten harvinaisen täyspäinen. On meinaan olemassa jotain ihan tosi paljon säälittävämpää kuin säälittävä nainen. Nimittäin säälittävä mies.

Nyt alkaa hei silmät painamaan sen verran, että siirryn suosiolla nukkumaan. Huomenna olis edessä yksi Tallinnan matka työkavereiden kanssa. Saatan ottaa muutaman, johan tässä on puoltoista viikkoa himmailtukin. Pus&kram.