Rakastan kesäöitä. Rakastan sitä valoa, hiljaista lämpöä ja aurinkoa, joka nousee ihan liian yllättäen. Rakastan hiljaisia katuja, kesän tuoksua ja sitä kevyttä, kuplivaa oloa, joka nousee pintaan, kun kesäöitä muistelee.
Menipä runolliseksi, taas vaihteeksi. Ylläolevat kuvat on kuvattu viikonloppuna, kesäyönä. Vielä ei se yö herätä kuplivia tunteita, mutta eiköhän tämäkin tule muuttumaan. Ajalla kun on tapana kullata muistot.
Tänä kesänä oon kuvannut poikkeuksellisen paljon maisemia. Olen vähän hämmentynyt tästä, mä kun en koskaan ole ollut oikein maisemia kuvaavaa tyyppiä. Ehkä syynä on uuden lempifiltterin löytyminen tai sitten vain olen syvissä vesissäni alkanut kiinnittää huomiota kaikkeen siihen kauniiseen, mitä joka päivä kohtaa. Minkä kohtaa, mutta liian usein jättää huomaamatta.
Loput jemmakuvat jätän sinne jemmaan, pahan päivän varalle. Sen päivän, kun tilanne vaatii niiden rakastamieni kesäöiden muistelua. Eikä silloin ole enää väliä, oliko ne kesäyöt sitten kuitenkaan niin kuplivia, aika kun on jo kullannut nämäkin kuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti