Eilen vietettiin ystävänpäivää. En ole sellainen ihminen, joka jaksaa juhlia hömpänpömppäpäiviä, tai ylinpäätään en ole mikään juhlapäivien suurkuluttaja. Kaikki juhlapäivät tuntuu olevan enemmän tai vähemmän joko kulutusjuhlia tai pakollisia ryyppäjäisiä. Pahimmillaan molempia. Ystävänpäivä kuitenkin on ihan kiva, onhan se jo ajatuksenakin aika sympaatti. Ja mikäs sen parempaa kuin viettää se ystävän kanssa, jonka kanssa on pidetty yhtä since 2001. Jos nyt pysyin laskuissa mukana. Kesänä ennen kolmannen luokan alkua faijat heitti läppää, miten hauskaa on kun tyttäret menee samalle luokalle ja miten hauskaa olis jos niistä tulisi kavereita. Ja niinhän meistä tuli, tosin ihan sattumalta. Ja samalla tiellä jatketaan yhä.
En ole ikinä ollut sitä ihmistyyppiä, jolla on iso kaveriporukka. Enemmänkin olen elämän varrelta poiminut ihmisiä ympärilleni, kenet mistäkin. Ja siinä ne on pysynyt. Eikä riitä edes sanat kertomaan miten kiitollinen jokaisesta olen, ihan koko ajan ja joka päivä. Maailman parhaita tyyppejä, joille voisin omistaa kokonaisen kirjan, mutta aloitetaan nyt tällä postauksella.
On se yksi, jonka kanssa ollaan pidetty yhtä yhdeksänvuotiaasta asti, kuin paita ja peppu, niinkuin pentuna saatiin kuulla. Se, jonka kanssa ollaan keksitty maailman hölmöimpiä juttuja, kirjoitettu yksi hittibiisi ja jaettu salaisuuksia. Ollaan yökyläilty, mökkeilty ja hengailtu sateella puhelinkopissa. Ja vaikka miten elämä vienyt eri suuntiin ja vaikka miten ollaan kasvettu, niin silti ollaan pidetty yhtä. Ja tullaan pitämään.
Ja sitten on yksi, joka tuli osaksi elämää vähän sattumalta. Ja se sattuma oli ala-asteella kouluretki Pietariin, kaksitoista tuntia bussissa ja pullollinen appelsiinimehua. Siitä se lähti ja jatkuu edelleen. Maailman rakkain ihminen, joka tajuaa kaiken puolesta sanasta, eikä ikinä tuomitse mistään. Tyyppi, jonka kanssa on nukuttu monet päikkärit koulun jälkeen, poltettu ekat röökit ja juotu ekat siiderit, festareilla rynnitty eturiviin kun PMMP soittaa ja kierretty Töölönlahti ympäri varmaan miljoona kertaa. Hömelö räpätäti, joka saa mut nauramaan itkiessäkin.
Ja onhan näitä muitakin. Kuten yksi, jonka kanssa ollaan niin erilaisia ettei erilaisemmaksi pääse, mutta silti ollaan yhdessä. Nykyään harvemmin kuin ennen, mutta ei se mitään muuta. Tai yksi, jonka vuoksi suostuu menemään baariin johon muuten ei ikinä tulisi mieleen mennä, jonka kanssa voi pistää tulpat korviin ja tanssia niinkuin me tanssitaan. Sellainen, joka haluaa kuulla juttuja vain valikoivasti, mutta kuitenkin kuuntelee kaiken kun sille vain puhuu. On myös yksi, kenen kanssa ollaan tunnettu vasta hetki, mutta siinä se on ja pysyy, sekä yksi jonka kanssa voi vaan olla vierekkäin.
Ja olisihan näitä vielä, ihan sen kirjan verran, mutta ehkä pakko jättää tää nyt tähän. Lopetetaan nyt kliseisesti toteamalla, että mulle joka päivä on ystävänpäivä. Että kiitti kaverit, kun mua kestätte. Ootte kivoja, tui tui <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti