Jos olisin oikein dramaattinen persoona, sanoisin tuhoavani kaiken mihin kosken. En nyt kuitenkaan lähde liioittelemaan, mutta jos joku asia tuhoutuu pelkästään läsnäolostani, se on kasvit. Pentuna harrastin kaktuksia, mutta kun sekin alkoi muistuttaa enemmän sarjamurhaamista kuin hortonomiaa, päätin luopua siitäkin hommasta. Lukioaikana sisko jätti vaihtonsa ajaksi hoitooni kasvin, joka oli pysynyt vehreänä viimeiset viisitoista vuotta. Oli siskon ilme näkemisen arvoinen, kun takasin tullessaan sen ennen niin vehreän kasvin tilalla oli yksi (1) oksa, jonka päässä nuupahtaneena nökötti kurttuinen lehti. Oh deer...
Tässä on siis syy siihen, miksi en kotiin kasveja ostele. Vaikka miten tykkäisinkin, että olisi jotain vihreää ja kivoja väripilkkuja, niin ei kun ei. Viime viikolla sitten kohtalo puuttui peliin ja sain kun sainkin niitä väripilkkuja tänne! Ensin serkku toi Moosekselle ruukullisen kissanruohoa, jota näin mainitakseni on myös hotkittu aika lailla. Johtuen kasvin toimitusta edeltäneestä puhelinsoitosta ("moi, mul on Moosekselle ruohoa!"), verkkokalvolleni on piirtynyt mielikuva Mooseksesta jointti huulessa...
Toisen kasvin sain myöhäisenä synttärilahjana kummitytöltä! Ei mitään käryä mikä kasvi on kyseessä tai kuinka sitä kuuluisi hoitaa, mutta onhan se nyt söpö. Ja toivottavasti ei-myrkyllinen, Mooseksella kun on tapana pistellä poskeensa kaikki mikä vaan kohdalle sattuu. Edelleenkään en siis tiedä kasvien hoitamisesta mitään eli näidenkin päivät on jo niinsanotusti luetut, mutta onpahan kivaa niin kauan kun sitä kestää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti