Eilen lähettiin kompaktilla neljän mimmin kokonaisuudella Tampereelle tekemään kouluhommiin liittyvää haastattelua. Lähtötilannehan oli seuraava: Yksi oli darrassa, yksi inhoaa automatkustamista, yhtä vitutti kun muut kolme ei ollut ollut tunnilla ja yksi yritti hillitä kaasujalkaansa. Ihme tapahtui ja päästiin kuin päästiinkin sinne (ja takaisin), ja saatiin jopa se haastattelu purkkiin. Itsehän olin siis se darrahirviö, mutta hyvin tsemppasin koko päivän läpi. Oltiin jo aiemmin sovittu, että jäädään mestoille syömään ja voi v kun näin sen ruokalistan... Periaatteessa olisin voinut syödä kaiken, mutta päädyin poropitsaan. Sanat ei riitä.
Mitä opimme matkalla? Ainakin kuinka käyttää nauhuria, kuinka kaikilla tamperelaisilla on huomioliivit, kuinka hummereiden sielunelämä toimii, kuinka helvetin paljon maailmassa onkaan keltaisia autoja, sekä kuinka kovasti sitä joskus toivookaan olevansa sipuli.
Mitä tästä opin? Ensinnäkin, vois hakea aika tosi nopee uuden piuhan nettiboksiin, koska puhelimen netin kanssa menee yhden sivun avaamiseen noin kymmenen minuuttia. Toiseksi, olen liian vanha istumaan lattialla, edes kahden tyynyn päällä. (Bonuskysymys: Mitä tästä en oppinut? Ruotsia...)
Tän päivän paras hetki oli kun sai treenien jälkeen aikaiseksi pestyä pyykkiä, vaihdettua puhtaat lakanat ja korkattua villasukkakauden alkaneeksi! Mustelmat on muuten peräisin viikon takaiselta yölliseltä pyöräretkeltä, kumman ehjänä selvisin viime viikonlopusta...
Mitä tästä opin? Villasukat on kivoja.
Loppukevennyksenä eilinen Mooses. Kerrankin olin kameran kanssa oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti