Poistin eilen blogini. Sen yhden monista, mitä pienen elämäni aikana olen kirjoittanut. Sen yhden ainoan, jota olen kirjoittanut julkisesti, sen mistä olen ihmisille kertonut. Sen mitä olen jaksanut kirjoittaa kaksi ja puoli vuotta, enemmän säännöllisesti kuin epäsäännöllisesti.
Eilen sen poistin, melkein koko eletyn elämäni viimeisen kahden ja puolen vuoden ajalta. Hyviä muistoja, huonoja muistoja. Paljon naurua ja itkua, hauskoja sattumuksia ja kirjoituksia joiden merkityksen yksin minä ymmärrän.
Heti perään pistin uuden blogin pystyyn, tämän blogin. Melkein poistin tämänkin heti, puoli tuntia sen syntymän jälkeen. Kuitenkin vuorokauden tauko kirjoittamisesta sytytti niin kovan liekin kirjoittaa, että aloitan alusta. Ilman sitä ihmistä, mikä olin kaksi ja puoli vuotta sitten, ilman sitä ajatusmaailmaa ja niitä arvoja, joita sillä ihmisellä oli.
Tämä on blogi siitä ihmisestä, mikä olen nyt. Erilainen kuin ennen, ehkä silti kuitenkin tunnistettava. Ehkä vähän nöyrempi, avarakatseisempi, sosiaalisempi, herkempi, vahvempi, empaattisempi, epäitsekkäämpi. Ja vielä entistäkin huonommalla huumorilla varustettuna.
Tästä toivottavasti tulee paikka, missä kukaan ei odota minulta mitään. Paikka, minne voin kirjoittaa mitä mielessä liikkuu, ilman mietteitä mitähän kaikki muut tästä tuumaa. Paikka, minne voin tulla esimerkiksi kertomaan miten pakkasin eilen treeneihin mukaan puolitoista kenkäparia, koska yritin täyttää treenikassiani ettei se näyttäisi niin hölmöltä puolityhjänä. Puolitoista siksi, etten löytänyt toisesta kenkäparista kuin toisen puoliskon.
Ja anteeksi, aloitin uuden blogini ensimmäisen postauksen valheella. En minä sitä vanhaa blogia uskaltanut poistaa, se on vain piilotettuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti