Tiedättekö mitä? Tekee välillä ihan gutaa karata päiväksi jos toiseksikin omalle lomalle. Kaikista ennakko-odotuksista poiketen selvisin neljästä rinnepäivästä sen suuremmitta vaurioitta. Mustelmilla kun on tapana parantua, eikä toi omituinen patti vasemmassa ranteessakaan varmaan kovin vaarallinen ole. Lautailun salat opin jo ensimmäsenä päivänä sen verran hyvin, että aina pääsin jollain tyylillä alas. Hetkittäin jopa pääsin niin sisään koko hommaan, että siitä melkein jo nautti. Koko homma vaati niinsanotusti verta, hikeä ja kyyneleitä, viimeksi mainittuja eniten, mutta aika pirun ylpeä itestäni olen, että noinkin hyvin sain homman haltuun!
Kuvia kertyi ihan kiitettävä määrä, joten päätin suosiolla aloittaa parin ensimmäisen päivän saldosta. Kelit vaihteli parista pakkasasteesta reilustikin plussan puolelle, tiheästä sumusta aurinkoon. Viimeisen rinnepäivän kunniaksi huipulla tuuli niin, ettei siinä meinannut itellä olla mitään valtaa mihin suuntaan se lauta liikkuu. Mutta varsinkin ekojen päivien lumiset näkymät oli kyllä jotain ihan mieletöntä, oon ilmeisesti vähän liian stadilainen kun en ole ikinä tollaisia maisemia nähnyt. Ja kun suurimpana motivaattorina lautailun opetteluun toimi lupaus, että kun lasken tarpeeksi hyvin niin mennään katsomaan poroja. Ja voi ghaaaa kun ne olikin söpöjä!!!
Hartaista toiveistani huolimatta noi tekemistään oottavat kouluhommat ei hoituneet itekseen sillä välin kun lomailin, päin vastoin, vaikka eilen kotimatkalla sainkin jonkin verran naputeltua juttuja etiäpäin. Mutta vaikka rästipino kasvoikin entisestään, joka paikka ja lihas on romuna ja tili näyttää miinusta, oli toi matka kyllä kaiken sen arvoinen. Melkein vois lähteä uudestaankin, ehkä jo heti ens talvena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti